Krisse opastaa kondomimatkalle kieli poskessa

Kesä on seikkailujen aikaa. Aina ei tarvitse lähteä ulkomaille, vaan paljon suurempia nautintoja voi löytää läheltä. Sultan Adventures lupaa tarjota eksoottisia uusia kokemuksia ja mahdollistaa pienen lisäkipinän iskemisen kotipuolessa.

Kassikkokondomi Sultan rohkaisee  suomalaisia ”makuuhuonevetoiseen omatoimiseikkailuun” kieli poskessa ja sloganilla ”Sultan Adventures – jottei lentäisi minne sattuu.” Krisse Salmisen tähdittämällä videolla ehdotetaan syventymistä päiväntasaajan eteläpuolisiin viidakkoihin, koskemattomien takamaiden koluamista sekä korkeimpien huippujen tavoittelua.

Kondomit liitetään usein sinkkuaikaan, mutta   Sultan Adventures kannustaa ihmisiä keksimään ja ehdottamaan toisilleen uusia seikkailuja myös pidemmissä parisuhteissa.  

– Seksi on yllättävän usein ujostelun aihe parisuhteessa. Omat haaveet voivat jäädä  toteuttamatta vain siksi, ettei niistä uskalleta puhua. Tähän  Sultan Adventures tarjoaa lääkkeeksi  mielikuvitusta ja inspiraatiota, jotta ihmiset jakaisivat omat salatut mielihalunsa ja jokainen päivä voisi merkitä uusia seikkailuja, kertoo Tomi Lahtela, Suomen RFSU:n maajohtaja.

– Kondomeja on markkinoitu pitkään sormea heristelemällä, taudeista ja epätoivotuista raskauksista muistuttamalla. Valistus on tärkeä osa seksuaalikasvatusta, mutta siitä huolimatta yli kolmasosa suomalaisista ei käytä minkäänlaista ehkäisyä ja vain noin puolet uudessa suhteessa olevista käyttää kondomeja, kertoo Lahtela.

Hänen mukaansa syynä voi  olla se, että kondomeja käsitellään liian yksipuolisesti tuoteominaisuuksien ja jälkiseuraamusten kautta. Ilo ja seikkailu helposti unohtuvat.

Tässä kokeiltavaksi kolme  seikkailukonseptia

Trooppinen viidakko

Sanovat, että ken kerran on maistanut päiväntasaajan eteläpuolen kosteikkoja, hän sinne myös aina takaisin halajaa. Sultan Adventuresin mukana määrätietoisen matkailijan reitti raottuu yhä syvemmälle sademetsän siimeksiin ja tarjoaa runsaasti paikallisvärinää.

Karut takamaat

Koe vähän poljettujen urien vastustamaton charmi. Ennakkoluuloton seikkailija suunnittelee oman reittinsä kohteeseen kuin kohteeseen. Sultan Adventuresin matkassa voit kokea hitaita viettelyksiä tai poiketa rohkeasti merkityiltä reiteiltä.

Korkeimmat huiput

Huipulla saa kiljua sydämensä kyllyydestä, eikä naapureista tarvitse välittää. Lakipistettä tavoittelevilla reiteillä suositellaan laadukkaiden sauvojen käyttöä. Laatutietoisen matkailijan valinta todellisiin äkkilähtöihin.

Janne

Man Made Lifestylen helsinkiläistynyt vahvistus on ammatiltaan visuaalisuuteen keskittynyt journalisti. Mutta ennen kaikkea hän on farkkunörtti. Lisäksi hän haluaisi olla parempi barista ja amsterdamilainen.

Lue lisää