Irina Björklund: Ce soir tout peut arrive

Suomihitit soljuvat kauniisti ranskaksi

Myönnettäköön, että kun sain tämän levyn arvioitavakseni, ajattelin, että nytkö sitten kuullaan koko älpeellinen sahansoittoa. Olin hyvin väärässä, tyhmän ennakkoluuloinen ja hölmö. Nyt hävettää ja harmittaa, etten ole tutustunut Irinan edelliseen levyyn. Lupaan parantaa tapani ja ottaa sen kuunteluun heti tämän levyn jälkeen.

Tämä levyhän on ihan huikea!

Kun esimerkiksi tutut sävelet ”Kun silmäni mä auki saan…” Kajahtavat huumaavan pehmeällä ranskalla tärykalvoillesi, olet samantien täysin myyty. Ja tämä on vasta yksi esimerkki levyn hienouksista.

Irina Björklund: Ce soir tout peut arrive on äänitetty New Orleansissa. Ja koko levyltä huokuu aidonkaltainen syvän etelän saundi. On kunnon pubipianoa, banjoa ja pasuunaa. Kuuluupa joissain biiseissä hieman sahan soittoakin. Voi melkein aistia heinänkorren maun suussaan ja nähdä jokilaivojen lipuvan pitkin Mississippiä. Bändi on taitava, mutta niin on Irinakin. Ranska soljuu hänen käheähkössä äänessään autenttisesti ja ääniala riittää.

VAIKKA ITSE en osaa ranskaa kun sanan sieltä ja toisen täältä, on näitä biisejä ilo kuunnella. Brörklund tavallaan tekee suomalaisille biiseille sen minkä Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox tekee amerikkalaisille hiteille. Eli viedään ne pitkälle kohti menneisyyttä ja tuodaan ilmoille uusina hienoina sovituksina.

Irinan edellinen vastaavan tyylinen levyhän möi suomessa kultaa, ja soi edelleen ranskassa kovassa radiosoitossa. Se oli myös monissa maissa kriitikoiden ylistämä. Eiköhän tämä levy tee saman tempun. Me täällä suomessa saamme nauttia levystä jo nyt, koska esimerkiksi Ranskassa se julkaistaan vasta ensi keväällä.

JA SITTEN niihin itse biiseihin. Kaikki siis ranskaksi laulettuja. Pakko myöntää, että levyltä on vaikea nostaa biisejä toistensa yläpuolelle, sen verran laadukasta tavaraa koko levy nimittäin on. Mutta jo pelkästään idea, viedä suomalaista musiikkia maailmalle tällä tavalla, on kerrassaan nerokas! Vai miltä esimerkiksi kuulostaa Chisulta lainattu Sabotage tai Jukka Pojan Silkkii? Ja Leevi and the leavingsin Poika nimeltä Päivi kääntyy hienosti Jean-Pierreksi.

Mukana on biisit Pepe Wilbergiltä, Tuomari Nurmiolta, upea Hectorin Yhtenä iltana, ja monta muuta. Silti omiksi lemppareiksi kohoaa kuitenkin Chydeniuksen Sinua sinua rakastan ja suorastaan maaginen Erinin Vanha sydän.

Hieno levy, joka vie pois täältä kurjasta, pimeästä, märästä syksystä, kohti New Orleansin syntisen sykkivää auringonpaistetta.

Irinan syksyn Suomen-kiertue

Levyä seuraa mittava koko Suomen kattava konserttisalikiertue marras-joulukuussa. Kiertueella nähdään Irinan edellisiltä levyiltä ja konserteilta tuttu loistava suomalainen ryhmä, uudesta levystä inspiroituneena – sekä tutustutaan New Orleansin monipuoliseen äänimaailmaan.

  • 18.11.2015 Hämeenlinna, Verkatehdas
  • 19.11.2015 Turku, Domino-teatteri
  • 20.11.2015 Espoo, Sellosali
  • 21.11.2015 Salo, Teatteri Provinssi
  • 26.11.2015 Lahti, Teatteri Vanha Juko
  • 27.11.2015 Pietarsaari, Schaumansali
  • 28.11.2015 Vaasa, Ritz
  • 02.12.2015 Tampere, Tampere-talo
  • 09.12.2015 Helsinki, Aleksanterin teatteri
  • 10.12.2015 Helsinki, Aleksanterin teatteri

Konsertti-info

  • Konsertti alkaa klo 19:00.
  • Konsertin kesto on noin 2 tuntia, sisältäen väliajan.
  • Liput alkaen 30,00 €
  • Lippuja on myynnissä Lippupisteellä, Lippupalvelulla ja Lipputoimistolla.
  • Lipunmyyntitiedot saleittain löytyvät täältä: http://koetinkivi.fi/keikat

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää