Star Wars: The Force Awakens

Avaruussaga saa vihdoin arvoisensa jatko-osan

Monen vuoden odotus palkitaan nyt kunnolla. Pahinta on pelätty. Jopa rukoiltu, ettei edellisten Star Wars elokuvien kaltaista pettymystä tulisi. Eikä onneksi tulekaan.  Uusin Tähtien sota on huikean hyvä leffa. Taas palataan alkuperäisen yksinkertaisen tarinan lähteelle.

HIRVEÄSTI JUONESTA ei voi kertoa spoilaamatta leffasta mitään. Sen verran vauhdikkaita käännöksiä elokuva nimittäin tarjoaa. Sanotaanko näin, että kyseessä on yksinkertaisesti periaatteessa saman toisto, mitä elokuvasarjan alkuperäisessä ensimmäisessä osassa tapahtui, mutta nyt matkaan on ripauteltu sopivasti uusia mausteita.

On tyttö ja on poika. On uusi hassu robotti. On suuri paha ja uusi pahis. Sitten kun mukaan seikkailuun lisätään vielä vanhoja konkareita, saadaan aikaiseksi hemmetin hyvä elokuva.

ELOKUVA LAINAA tyylikkäästi ensimmäisen Star Warsin perustarinan, lisää siihen palasia Imperiumin vastaiskusta ja Jedin paluusta. Vähän jää pelottamaan, että nyt kun nämä peruspalikat on käytetty, mitä seuraaviin jatko-osiin sitten jää?

Käsikirjoitus nyt ei ole mikään maailman paras. Se on oikeastaan satu. Niinkun oli alkuperänen trilogiakin. Dialogikaan ei ole mikään nerouden huipentuma, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan ja pienine vitseineen toimiva.

John Williamsin musiikki pauhaa uljaana. Ja tehosteet jylläävät kovemmin kun koskaan.

Ja tällä kertaa 3D toimii huikean hyvin. Tuntuu kuin itse lentäisi X-siipihävittäjää avaruusromun roiskahdellessa silmille. Vauhdin tuntu ottaa mahanpohjasta saakka.

SUURI JOUKKO brittinäyttelijöitä hoitaa roolinsa hienosti ja saa avaruuteen maijesteettisellista tuntua. Myös tuoreet pääosan esittäjät hoitavat työnsä hyvin. Ja ovatpahan vanhat konkaritkin ihan täydellä sydämellä mukana, ja rooleihinsa sopivasti vanhentuneina. Ja hienosti heidät on juoneen sijoitettu ja kirjoitettu.

Nautinnollinen elokuva, joka tulee varmasti kestämään sukupolvelta toiselle ja ainakin allekirjoittanut jaksaa tämän vielä pariinkin otteeseen käydä leffassa katsomassa.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää