Katseeseen kätketty


Pitkästä aikaa kunnollinen trilleri hyvillä näyttelijöillä.


Trilleri ei elokuvana ole mikään helppo laji. Se vaatii ainakin hyvän käsikirjoituksen, muutaman hyvän näyttelijän ja yleensä jouhevan ohjauksen. Vaarana on aina päätyä tusinatrillerinä dvd-poistokoriin. Tällä kertaa tässä leffassa on onnistuttu ihan hyvin.

Kolme poliisin palveluksessa työskentelevää henkilöä selvitti kolmetoista vuotta sitten poliisin tyttären raakaa murhaa. Silloin juttu ei ratkennut todisteiden puuttuessa ja poliisilaitoksen kieroillessa johtolankojen kanssa.

Nyt nykyhetkessä, kolmikko avaa jutun uudelleen uusien vihjeiden myötä.  Kaikki joutuvat avaamaan rankat menneisyyden haavat uudelleen auki. Onko uusi epäilty henkilö todellakin murhaaja vai mistä oikeastaan on kyse? Onko poliisilla oikeus omankädenoikeuteen?

Ohjaaja käsikirjoittaja Billy Ray malttaa kasvatella tarinaa pikkuhiljaa. Sopivasti menneitä valottaen ja tiivistäen tahtia lopun ratkaisua kohti nykyhetkessä. Tarina kietoo katsojan sopivasti koukuttaen pikkurillinsä ympärille.

Loistava kolmikko pääosissa takaa laadukkaan näyttelemisen. Nicole Kidman, Julia Roberts ja useita palkintoja kahminut Chiwetel Ejiofor vastaavat pääosista, mutta myös vielä vanhempi konkari Dean Norris tekee hienon sivuroolin.

Miksikään uudeksi Seveniksi tai edes viime vuotiseksi laadukkaaksi Gone Girl-trilleriksi tästä ei ole, mutta hyvin katsojaa ahdistetaan teatterin penkissä vajaa pari tuntia.

Loppuratkaisu on kerrassaan kylmäävä.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää