Teit meistä kauniin


Lamasuomesta nousee punkbändi


Heti aluksi on myönnettävä, että harva suomalainen elokuva saa näin positiivisesti näytöksen aikana, niin monta kertaa kylmätväreet iholle. Apulannasta kertova elokuva tekee niin. Sanoisin, että nyt on kyllä ihan v###n hyvä elokuva! Sitäpaitsi harvoin näkee näin hyvää suomalaista elokuvaa. En muista, että olisin yhdellekään tässä maassa tehdylle leffalle antanut täyttä viittä pistettä.

On vuosi 1991, markka devalvoidaan, lama alkaa. Ihmiset ovat lainojensa kanssa kusessa, työt loppuvat, yritykset kaatuvat, mutta tämän kaiken sonnan keskeltä nousee yksi suomen kaikkien aikojen kovimmista bändeistä, punkista rockimpaan suuntaan vaihtanut Apulanta.

Tarina kertoo bändin perustamisesta, sen alkuperäisistä tyypeistä, ensimmäisistä biiseistä ja tarina päättyy ensimmäiseen yleisömenestyksekkääseen keikkaan. Samalla se valottaa myös bändiläisten taustoja, perhesuhteita ja parisuhteita. Vaikka ei olisi niinkään bändistä kiinnostunut, leffa kyllä kannattaa katsoa. Sillä se on samalla ihmisten kasvutarina, sekä myös loistava kuvaus lamasuomesta.

Käsikirjoitus ja dialogi toimivat todella hyvin ja jouhevasti. Taustalla soi hienoja instrumentaaliversioita tutuista Apulannan biiseistä. Voisin jopa sanoa, että hyvä, kun elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen lähti myöhemmin bändistä, keskittyäkseen elokuva-alaan, sillä muuten tätä leffaa ei olisi tehty.

Kaunista ja harkittua kuvaa, muutama hienosti toteutettu erittäin vaativa yhdellä otolla kuvattu pitkä kohtaus ja ajankuvan luonti ovat täydellisesti onnistuneita. Mutta kuitenkin leffassa on parhainta sen näyttelijät. Ei voi kuin ihmetellä, miten Tonin, Sipen ja Tuukan näyttelijät ovat niin samannäköisiäkin kuin originaalit henkilöt.

Sipe Santapukkia näyttelevä Teppo Manner tuo hahmoon niin herkkyyttä, kuin järjen ääntäkin. Iiro Panula tekee Tuukan hahmon hienosti angstisena hyvän kodin poikana. Mutta kyllä tämän leffan tähti on Tatu Sinisalo. Sinisalon rooli Toni Wirtasena on pelottavan hyvä. Kaikki osuu nappiin niin ulkonäöllisesti, kuin puhetyylillisestikin. Voisi luulla, että Wirtanen itse esittää itseään pienen nuorennusleikkauksen jälkeen. Tähän olisi hauskaa kuulla Tonin itsensä mielipide?

Hieno suoritus kaikilta kundeilta!

Taustalta nousee esiin myös rooleissaan hyvin onnistuvat Lotta Backlund, Lorenz Backman ja Tommi Taurula vanhempina. Loistava elokuva! Hyvä Tuukka Temonen! Tällä leffalla olet paikkasi uusissa suomalaisissa huippuohjaajissa ansainnut!

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää