Suicide Squad Osa 1: Isku vasten kasvoja


Pahikset rellestävät ja ruumispinot kasvavat


Epäilykseni tämän sarjakuvan suhteen oli suuri. Pistetään nivaskaan joukko DC:n ei niin tunnettuja rikollisia, muodostetaan niistä joukkio, jonka pitäisi ajaa yleisen hyvän etuja. Ideana suorastaan paska, toteutuksena hyvä. Ja tässä vaiheessa sanon jo: unohtakaa se ihan kaamean huono elokuva. Lukekaa mielummin sarjakuva.

Suicide Squad aloitti tiensä jenkeissä jo vuosia sitten. Nyt puhutaan vuonna 2011 alkaneesta sarjakuvasta, jota tehtiin noin kolmisen kymmentä numeroa. Tässä kirjassa näemme ensimmäiset seitsemän lehteä. Tämän lehden lopetettuahan tilalle astui New Suicide Squad, joka kuuluu edelleen DC:n julkaisuohjelmaan.

TÄMÄ KIRJA valoittaa mistä on kyse. Joukkio vankilaan tuomittuja rikollisia saa mahdollisuuden lyhentää tuomiotaan toimimalla ”valtion” laskuun. Joukkueeseen kuuluu erinäisiä hahmoja. Mukana pyörivät ainakin Deadshot, El Diablo, Kunkkuhai, MustanHämähäkki ja ah, niin ihanan mielipuoli Harley Quinn. Mukana vilahtaa useitakin muita hahmoja, tosin kuolema korjaa satoansa melkein yhtä nopeasti. Kaikki ovat päällikkönsä Amanda Wallerin sätkynukkeja ja kaikkien niskaan on asetettu mikropommi, joka räjähtää, ellei annettua tehtävää suoriteta ajoissa, tai jos joukkion jäsen rupeaa ryttyilemään vastaan.

ENSIMMÄISESSÄ OSASSA sekava, toistensa kurkussa koko ajan oleva joukkio kohtaa stadionillisen biomekaniikka zombieita. Käsky kuuluu: kaikki on tapettava. Seuraavassa tarinassa yritetään selvitä palkkamurhaajista ja kohdataan Kapteeni Bumerangi, taistellaan Belle Reeven vankilassa satoja kapinoivia vankeja vastaan ja tapetaan lisää omaa porukkaa. Kolmannessa tarinassa jahdataan hullua Harley Quinnia, joka on onnistunut pakenemaan takaisin Gotham cityyn, koska on kuullut, että poikaystävänsä Jokeri on tapettu.
Samalla myös valotetaan Harley Quinnin syntytarinaa. Ja tämä neiti ei ole kovin hyvällä tuulella…

TAIDE ON  kaikinpuolin vaihtelevaisuudessaan toimivaa. Samoin tarinankerronta. Hieman hämää tarinoissa esiintyvä toisto, joissa aina kaulan mikropommit nollataan, aktivoidaan, suorittakaa tehtävä, jossa täytyy tappaa satoja, ellei tuhansia ihmisiä tai örkkejä, onnistuitte, ja sitten taas seuraavaan tehtävään. Lukijan henkeäkin salpaa kaikki tuo vauhti. Hyvässä ja huonossa. Mutta tarina on mielenkiintoinen ja soljuva. Erittäin, erittäin väkivaltainen, verellä ja suolenpätkillä mässäilevä. Kuin pelaisi jotain First Person Shooter peliä.

TYKKÄSIN PALJON ja toistan edelleen; unohtakaa se iljettävän huono leffa.

Tarina: Adam Glass
Taide: Andrei Bressan, Federico Dallochio, Ransom Getty & Clayton Henry
Käännös: Janne Suominen
RW kustannus

Kommentoi

kommenttia

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää