Panssarikenraali

Kirjoittanut: Vesa Vitkainen
Kuvittanut: Mikael Mäkinen 
Kustannusosakeyhtiö Revontuli 

Suomen sodat yhden miehen silmin. 

Vesa Vitikainen taitaa hienosti Suomen historian, varsinkin sota-aiheisen. Samalla hän osaa tiivistää tarinan sopivan mielenkiintoiseksi. Tässä mustavalkoisessa sarjakuvassa seurataan Ruben Lagusin tarinaa vuodesta 1915 vuoteen 1959. Tarina alkaa, kun Lagus on ylennetty komentajaksi, vaikka niin ei olisi pitänyt toimia. Marski peruu nimityksen, mutta antaa tälle kuitenkin ensimmäisenä Suomessa, suunnittelemansa Mannerheim-ristin ritari -arvonimen ja mitalin. 

Sotakoulutus Saksassa vuonn 1915 ja siitä oikeastaan käydäänkin kaikki mahdolliset sodan ja rauhankin ajat läpi perätysten. Välille mahtuu avioliittoa, kaksi lasta, veljen salaperäinen kuolema, joka jäi ikuiseksi arvoitukseksi ja monta muuta asiaa. Alun Mannerheim-ristin saaminen tapahtuu kertauksena tarinan puolessa välissä. Päivämäärä oli 22.7.1941. 

Pidän Vitikaisen tyylistä kirjoittaa tarinaa. Siinä yhdistyvät todelliset tapahtumat, sodan julmuus, ja sopivasti henkilökohtaisia asioita päähenkilön elämästä. Tarina pitää otteessaan, ja on samalla tiivis sotaisan Suomenhistorian kertauskurssi. Samalla päähenkilöstä kohoaa mielenkiintoinen persoona, jonka elämästä oikeasti haluaa tietää. 

Mikael Mäkinen kuvittajana tekee laadukasta työtä. Ihmisten persoonat erottuvat, kaupunkimaisemat, luonto, taistelutantereet ja sota kuvittuvat tyylikkäästi lukijoille. Ja kuten nimi Panssarikenraali jo kertoo, myös panssarivaunut saavat paljon omaa aikaa lehdessä. 

Hyvä ja laadukas kokonaisuus sotasarjakuvan ystäville. Toki myös tarpeellinen kertaus historiaa, näin itsenäisyyspäivän ollessa ovella. 

Kommentoi

kommenttia

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää