Kahdeksan tärppiä edullisempiin kilometreihin
Kohonneet polttoainehinnat ovat himmanneet monien autoilijoiden kaasujalkaa. Selvityksen mukaan enemmistö autoilevista suomalaisista on joko vähentänyt autoilua kohonneiden polttoainehintojen vuoksi tai vähintään harkinnut auton käyttöä vain tärkeimpiin matkoihin. LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan suomalaiset arvioivat käyttävänsä noin 330 euroa kuukaudessa autoiluun, josta ison osan haukkaavat energiakulut.
– Kyselyn mukaan neljännes autoilijoista kertoo pyrkivänsä ajamaan aiempaa taloudellisemmin, mikä on itse asiassa yllättävän vähän. Saattaa olla, että taloudellisen ajotavan vaikutuksia polttoainekuluihin ei tunneta tai sitten omaa ajamista jo pidetään taloudellisena, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuudesta ja autopalveluista vastaava johtaja Tapani Alaviiri.
Bensiinin litrahinta on maksanut kesällä 2022 kalleimmillaan selvästi yli 2,50 euroa. Tilastokeskuksen viikoittaisen seurannan mukaan 95-oktaanisen bensiinin keskihinta kävi kesäkuun keskivaiheilla korkeimmillaan 2,57 eurossa ja 98E3-bensiinin 2,67 eurossa. Dieseliä on tankattu keskikesällä kalleimmillaan 2,53 euron keskihintaan.
– Kaikkiaan elinkustannukset ovat nyt nousussa ja autoilussakin saatetaan nähdä kallistumista myös muualla kuin polttoaineissa. Oma auton käyttö ja taloudellinen ajotapa ovat ne, joihin kuluttaja voi helpoiten itse vaikuttaa, pohtii Alaviiri.
8 vinkkiä: näin voit ajaa taloudellisemmin ja energiatehokkaammin
- Pyri ennakoimaan tilanteita, vältä tarpeettomia kiihdytyksiä ja jarrutuksia. Auton ratissa taloudellisuus ja turvallisuus kulkevat usein käsi kädessä. Ennakoivalla ajotavalla tarkoitetaan sitä, että kuljettaja pyrkii ennalta arvioimaan tulevia tilanteita, jolloin on mahdollista välttää tarpeettomia kiihdytyksiä, jarrutuksia ja kovaa nopeutta. Nämä syövät enemmän polttoainetta.
- Taloudellinen ajotapa säästää polttoainekuluista yleensä 5–15 prosenttia, arvioi valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva. Auton kulutukseen vaikuttavat esimerkiksi sen moottori, paino, kuormaus ja ajo-olosuhteet, mutta kaikenlaisilla autoilla voi säästää energiaa taloudellisella ajolla.
- Pyri maantiellä ajamaan mahdollisimman tasaisella nopeudella. Vältä turhia ohituksia ja pidä riittävät turvavälit, jolloin säästyt suurilta jarrutuksilta. Vauhdin lisääminen esimerkiksi 80:stä 100:aan kilometriin tunnissa voi lisätä merkittävästi polttoainekulutusta, koska samalla kasvaa esimerkiksi ilmanvastus. Tasaista vauhdinpitoa voi helpottaa vakionopeudensäädin.
- Suunnittele reitit ennalta, jotta vältyt ylimääräisiltä ajokilometreiltä.
- Pidä katse liikenteessä ja etenkin maantiellä riittävän loitolla tiessä. Näin ehdit ennakoida, kun havaitset riittävän ajoissa kehittyvät tilanteet.
- Pidä huolta autosta, jottei sen kulutus kasva. Yskivä moottori voi viedä enemmän polttoainetta, joten muista säännölliset huollot. Tarkista myös rengaspaineet, jotta auto kulkee jouhevasti. Suksiboksi tai muuten tarpeeton kuorma voi aiheuttaa lisäpainoa tai ilmanvastusta, joten älä suotta kuljeta niitä mukana.
- Seuraa kulutuksen kehitystä. Taloudellisemmalla ajotyylillä säästynyt bensa voi innostaa säästämään lisää! Uudemmissa autoissa polttoaineen kulutusmäärät näkyvät ajantasaisesti mittaristossa. Vanhemmalla autolla voit laskea polttoainemenekkiä perinteisemmin esimerkiksi tankkausmäärien ja ajokilometrien mukaan.
- Sähkö- ja hybridiautoilla, kuten muillakin vaihtoehtoisilla käyttövoimilla, ennakoiva ajotapa kannattaa ihan yhtä lailla. Sähkömoottorilla varustettu auto voi myös hyödyntää rullaavien moottorijarrutusten energiaa, jolloin se lataa akkua (ns. regenerointi).