Game Night
Pisteet
4.0Arvio

Peli-ilta muuttuu melkoiseksi sekasotkuksi, jossa kukaan ei tiedä mikä on totta ja mikä peliä


Leffan traileria katsoessani päätin, että tämä on nähtävä, vaikka kyse onkin komediasta, joka ei varsinaisesti oli lempityylilajini. Ja kyllähän elokuva onnistuu hauskuuttamaan ja naurattamaankin. Ohjaajan palleilla istuu Kaameat pomot elokuvista tuttu parivaljakko John Francis Daley ja Jonathan Goldstein. Kaameat Pomot leffoja en ole nähnyt, mutta tämän jälkeen voisin jopa antaa niille mahdollisuuden. Leffassa ei ole oikeastaan ketään sellaista näyttelijää, joka herättäisi minussa minkäänlaista mielenkiintoa, joten puhutaan vain roolinimillä.

Pariskunta Max ja Annie ovat intohimoisia pelaajia. Jopa niinkin fanaattisia, että voitto on aina tärkeintä. Ystäväporukalla kokoonnutaan pelaamaan klassisia pelejä ja viettämään mukavaa iltaa. Maxin siittiöt eivät ole tarpeeksi energisiä, tämän takia pariskunta ei ole saanut lapsia. Siittiöiden flekmaattisuuteen on syynä Maxin isoveli Brooks, joka on aina ollut veljeään parempi kaikessa. Vaikea velisuhde siis. Brooks palaa pitkästä aikaa kaupunkiin, ja aikookin haastaa koko porukan parhaaseen peli-iltaan koskaan. Kyseessä on mysteerileikki, jossa hänet kidnapataan ja muun porukan on selvitettävä arvoitus ja löydettävä hänet. Totuus on kuitenkin se, että Brooksilla ei ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan ja kidnappaus onkin ihan todellinen. Mutta tätähän ei loput kuusi pelaajaa tiedä. Aikamoinen rallihan siitä sitten syntyy.

Totuus ja epätodellisuus sekoittuvat hauskaan ja vauhdikkaaseen komediaan, joka leikittelee murhamysteeri trillereillä ja on löyhästi velkaa sellaisille elokuville kuin The Game ja Cluedo – pelaa henkesi edestä.  Muutama aivan uusi vitsi on saatu leffaan upotettua, mutta muuten mennään aika perinteisellä komedian kaavalla. Mutta koska se naurattaa, se toimii. Harmillisen paljon leffan traileri paljastaa elokuvan hauskimpia kohtauksia.

Yhden näyttelijän tuon esiin. Se on Jesse Plemonsin esittämä katkeroitunut robocopmainen ilmeetön naapurin poliisi, jota peli-iltoihin haluta mukaan. Hyytävän ilmeetön, jopa pelottava, mutta myös surullinen hahmo. Leffa heittelee muutamia mielenkiintoisia twistejä, joista jotkut ovat hyvinkin alleviivatusti arvattavia, mutta kyllä sieltä pari yllätystäkin putkahtaa. Lopulta päädytään ällöttäviin kliseilyihin, mutta sekin annetakoon anteeksi.

Pakko kehua säveltäjä Cliff Martinezin soundtrackia. Se on tenhoavan intensiivinen. Tulee mieleen John Carpenterin elektrosoundit, Stranger Things tv-sarja tai jopa Daft Punkin Tron-Legacy elokuvan musiikki. Hauska, toimiva, eikä edes ihan kertakäyttö viihdettä. Tähdet annan taas siinä ”komedialeffakategoriassa”, en oikeiden elokuvien tähtiluokituksella.

Kommentoi

kommenttia