Mando Diao: Aelita

80-lukua henkiviä elektrosoundeja helteisiin iltapäiviin

Ruotsalaisbändi Mando Diao julkaisi keväällä uuden albumin Aelita. Yhtye tuli erityisesti tunnetuksi vuosikymmenen vaihteessa radioaalloilla paljonkin soineesta Dance With Somebody -kappaleestaan, joka oli heidän viidennen albumin Give Me Firen ensimmäinen sinkkulohkaisu.

Löysin Mando Diaon Aelita-levyn kesäisen Sweet Wet Dreamsin myötä. Kappaleessa rouhean Chris Cornellmaista miesääntä säestävät kitarat ja jouset vievät ajatukset jonnekin 1980-luvun alun Etelä-Kaliforniaan ajamaan cabriolettijenkkiraudalla. Voisin kuvitella tämän kappaleen osuvan ja uppoavan intiaanikesän iltapäivänä, kun on liian kuuma tehdä mitään muuta kuin nauttia auringosta ja rennosta musiikista.

Levyn vahva syntikkasoundi on miellyttävän kasaria – mukavan sähköistä, mutta samalla orgaanisen oloista. Soundi onkin varmaan osaksi syntynyt ja toisaalta myös inspiroitunut venäläisen Aelita-syntetisaattorin avulla, josta yhtyeen seitsemäs levy on myös saanut nimensä.

SKANDINAAVISTA MELANKOLIAA ja 1980-luvun elektrosoundeja yhdistelevässä Aelita-levyssä on vivahteita Mando Diaon vanhempaan tuotantoon, mutta yhtye kiistää paluun vanhaan soundiin.

– Monet kysyvät meiltä, että palaammeko uuden levyn myötä ”vanhaan Mando Diao -soundiin”. Ei ole mitään ”Mando Diao -soundia”. Kehitymme itse jatkuvasti ja musiikki kehittyy kanssamme. Mikään albumimme ei ole kuulostanut edeltäjältään eikä tämäkään ole poikkeus. Etsimme aina uusia ulottuvuuksia ja tämän albumin myötä olemme saavuttaneet jälleen uuden tason, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Gustaf Norén lehdistötiedotteessa.

Aelita kestää useamman kuuntelukerran ja joka kerralla korviin osuu jotain uutta. Albumin kappaleissa on tiettyä eleetöntä mahtipontisuutta, jonka vuoksi kokonaisuus kuulostaa jopa hieman soundtrackmäiseltä – hyvällä tavalla siis, sillä haluaisin nähdä elokuvan, jossa tämä levy soisi taustalla. Itse olin kuulevinani albumilla vaikutteita niin Depeche Modelta kuin Mike Oldfieldiltäkin eikä se ole lainkaan huono juttu!

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää