Kaalikääryleet

Kaalikääryleet ovat herkullista perinneruokaa, joiden täytettä voi varioida loputtomiin. Täytteeseen sopivat lihan ohella esimerkiksi sienet. Riisin voi korvata halutessaan keitetyllä ohralla. Ruoan voi myös maustaa oman maun mukaan. Kääryleet syntyvät keräkaalin ohella myös vaikkapa miedommasta savoijinkaalista. Kaalikääryleiden valmistaminen voi tuntua parilla ensimmäisellä kerralla toivottomalta sotkemiselta ja näpertämisestä (ainakin allekirjoittaneesta), mutta tässäkin harjoitus tekee mestarin. Reseptistä syntyy 12 käärylettä.

  • 1 kg keräkaalia
  • suolaa
  • vettä
  • 400 g jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2 munaa
  • 2 dl keitettyä riisiä
  • 1 dl kermaa
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 tl valkopippuria
  • 0,5–1 tl jauhettua muskottia
  • 2–3 rkl siirappia kääryleiden pinnalle

Irrota kaalista kanta ja laita kaali kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Kaalin ei tarvitse peittyä täysin veteen vaan sitä voi käännellä varovasti kiehuvassa vedessä. Irrota kaalista pehmeneviä lehtiä reilut 12 kappaletta. Laita lehdet kylmään veteen jäähtymään ja nosta ne kuivumaan esimerkiksi keittiöpyyhkeen päälle. Säästä kaalin keitinliemi kaalikääryleiden valelemista varten.

Hienonna jäljelle jäänyttä kaalia noin 2,5–3 dl pieneksi silpuksi. Ruskista jauheliha ja lisää loppuvaiheessa kuutioitu sipuli. Yhdistä kaalisilppu, ruskistettu jauheliha, sipuli, kananmunat, riisi ja kerma sekä mausteet. Sekoita tasaiseksi.

Leikkaa vihannesveitsellä kaalinlehtien lehtiruotia ohuemmiksi. Jaa täyte kaalinlehdille. Täyte tulee lähimmäksi lehden tyveä eli lehden paksuimpaan osaan, joka on luonnostaan voimakkaimmin kupin muodossa. Käännä reunat täytteen päälle ja pyöräytä rullaksi. Aseta kaalikääryleet uunivuokaan sauma pohjaa vasten, jotta kääryleet eivät aukenisi paistamisen aikana. Levitä siirappia ohuena nauhana suoraan kääryleiden päälle yhteensä pari-kolme ruokalusikallista.

Kypsennä kääryleitä 200 asteisessa uunissa, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Laske uunin lämpö 150 asteeseen ja valele kääryleitä kaalin keitinliemellä. Kaalikääryleet kypsyvät miedossa lämmössä noin 1 h 10 minuuttia. Tarjoa kaalikääryleet esimerkiksi peruna- tai kasvisoseen sekä puolukkasurvoksen kanssa.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää