Kyllä isä osaa

Varmat näyttelijät kesäteatterirooleissaan

Tunnustan. En ole koskaan tätä TV sarjaa katsonut. Ehkä jokusen muutaman minuutin joskus. Nyt TV-sarjan tyypit ovat kasvaneet: lapsista on tullut aikuisia ja vanhemmat ikääntyneet, talo hajoaa homeen vuoksi käsiin, perheen tyttö muutta idiootin poikaystävänsä kanssa sisään ja pyörähtääpä perheen aikuinen poikakin kuvioissa mukana.

Tämä perhe on hyvin outo. Kaikki haluavat vain jallittaa toisiaan ja tehdä toisilleen jäynää. Onko se hauskaa? Ensi-ilta yleisöstä ehkä. Kyllä siellä hörähdeltiin ja muutama vanha vitsi minuunkin upposi.

Perusfarssia. Ihan hyvää suomalaista sellaista. Tomi Lindholmhan ei maneereistaan pääse ja on rooliensa vanki. Hyvässä ja huonossa. Tuija Ernamon artikulointi valitettavasti välillä hukkuu. Mutta yhtä mä en ymmärrä; miksi Jere Riihiselle on taas annettu tyhmän blondin rooli? Jätkässä olisi kuitenkin taitoa monipuolisempiinkin rooleihin.

Toistan aina itseäni sanoessani, etten ole farssien vannoutunut fani. Kyllä tämänkin ihan kivuttomasti katsoi ja esitys kesti kuitenkin alle kaksi tuntia. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kesäteatteri olisi tälle paras esityspaikka. Hienoa on toki, että koko alkuperäinen porukka on saatu kasaan ja käsikirjoituksestakin vastaa sarjan alkuperäinen kirjoittaja Pekka Lepikkö. Ja onpahan lavastuksessakin käytetty alkuperäisiä keittiökaappeja.

Varmasti tälle löytyy oma katsojakuntansa ja omat faninsa.

Tampereen Komediateatteri
Ohjaus: Panu Raipia

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää