Teräsmies Maa yksi: osa 3

superman3

Kolmas osa tähän uuteen Teris sarjaan painaa lisää kaasupoljinta.

Teräsmiehen uudet tarinat vain paranevat ja synkkenevät. Nyt pääpiirtäjäksi on otettu sekä piirtämisen, tussaamisen ja värittämisen taitava Adrian Syaf. Ja se onkin oikeastaan ainoa miinuspuolinen notkahdus. Kuvitus ei ole aivan samaa tasoa kuin edellisissä osissa. Toisaalta Sandra Hopen, hieman unenomainen tussaus tuo tyylin kuitenkin lähelle aiempien osien fiilistä.

Nyt saammekin mukaan tuttuja tyyppejä

Ensimmäisellä puoliskolla USA:n armeija kehittelee Teräsmiehen nujertavaa asetta Luthorin pariskunnan avustuksella ja saammepa myös seurata, kun Krypton planeetan Kenraali Zod-El antaa kyytiä viittasankarillemme. Loppupuolella saamme varoituksen jälleen tulevasta. Näissä tarinoissa Teräsmiehen ikiaikainen vastustaja Luthor ei olekaan mies, vaan katkera kostoa halajava nainen.

Mukaan mahtuu myös paljon sivujuonia, varsinkin maailmanlaajuinen viha ja koskemattomuus Teräsmiestä vastaan, totuus Krypton planeetan räjähdyksestä, Teräsmiehen henkilöllisyyden paljastuminen, uusi tuttöystävä (!) ja lisää seksivalistusta. Tällä kertaa Clark Kentin kasvatusäidin puolelta.

Tämä on ehkä parasta ja mielenkiintoisinta Teristä, mitä olen koskaan lukenut

KOLMOSOSA OLISI melkein ansainnut viisi tähteä, mutta tuo pieni luiskahdus kuvituksessa laskee sen nyt vain tähän pistemäärään.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää