Siegfried


Susipoika, jumalia ja pohjoista mytologiaa.


Mielenkiintoinen tarina, joka noukkii palasia Richard Wagnerin oopperasta Nibelungin sormus, pohjoisista viikinkitarinoista ja skandinaavisesta Eddasta. Tuttuja jumalhahmoja, kuten Odin, sekä monenkirjavaa myyttistä olentoakin tarinassa vilahtelee. Tämä on ensimmäinen osa trilogiasta. Toinen osa ilmestyy suomeksi marraskuussa ja kolmas osa ensi keväänä.

SIEGFRIED on kuolevaisen miehen ja valkyrian lapsi. Menetettyään vanhempansa, hänet on metsän keskellä kasvattanut sarvipäinen petturi seppä, joka teetättää tällä jo pienestä pitäen erilaisia pikku puuhasteluita, siitä hyvästä, että antaa tälle katon pään päälle. Siegfried leikkii ja viettää aikaansa susiperheen poikasten kanssa, ja Lumi nimisestä sudesta tuleekin hänen paras ystävänsä.

Iän karttuessa Siegfried haluaa tietää lisää menneisyydestään, ja onko muita hänen kaltaisiaan, ihmisiä siis olemassa. Myös mystisen katkenneen miekan osat kummittelevat hänen ajatuksissaan.

Ensimmäinen osa päättyykin, kun nuoreksi mieheksi kasvanut Siegfried päättää lähteä etsimään kohtaloaan. Taustalla kuitenkin Odin juonittelee jotain salaperäistä.

ALEX Alice on kirjoittanut ja kuvittanut mielenkiintoisen tarinan. Kuvitustyyli lainailee osittain mangasta, mutta silti se on aivan omanlaistansa. Kuvajako ja värit ovat kaunista katsottavaa. Varsinkin vuodenaikojen vaihtelut on kuvattu kauniisti. Ja eläimet ovat Alicella myös hyvin hallussa, sekä ihmis ja jumalvartalot.

Tarina hieman poukkoilee ja välillä lukija joutuu hieman ihmettelemään hahmoja. Itselläni kun ei ainakaan nuo pohjoisen mytologiahahmot ole ihan hallussa.

Ihan kivan oloinen tarinan avaus ja mielelläni annan tälle mahdollisuuden. Jään siis odottamaan seuraavia osia.

Taide ja teksti: Alex Alice
Suomennos: Anssi Rauhala
Kustantaja: Zoom Teufel

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää