Ihmenainen: Todellinen amatsoni

 Ihmenainen: Todellinen amatsoni

Ihmennaisen tarina uudella tvistillä


Sarjakuva kertoo, kuinka amatsonit päätyvät alunperin Themysciran lumotulle saarelle, kuinka Diana, eli paremmin tunnettu Ihmenaisena syntyy kuningattaren kaipuusta saada oma lapsi, ja kuinka Jumalat kuulevat kuningattaren kaihoisan laulun ja näin Diana syntyy heidän kyyneltensä vaikutuksesta.

Mutta Diana on omahyväinen ja pilalle hemmoteltu lapsi ja teini. Palvelijoiden ja lastenvahtien kauhu. Aina pahanteossa ja ylimielinen. Mutta kaikki hänen tekonsa annetaan anteeksi onhan jän kuningattaren lapsi, ja lisäksi kuitenkin myös kypsä ikäisekseen, hurmaava, hauska ja nokkela.

Vain yksi amatsoneista ei vaikutu Dianan kyvyistä ja taidoista. Tallityttö Alethea. Diana tuntee tähän tyttöön vetoa, ja yrittää kaikkensa, että saisi tämän kiinnostumaan itsestään, mutta mikään ei auta.

Vuosittainen soturien muistojuhla on Dianan mahdollisuus näyttää, että hän on paras kaikessa mihin ryhtyy. Erinäisiä taitoja ja kykyjä vaativassa kisassa kaikki kilpailevat toisiaan vastaan naamioituneena. Mutta Dianan turhamaisuus ja halu korostaa itseään saa aikaan vakavia asioita kilpailun lopussa. Ihmisiä haavoittuu pahasti ja jopa yksi kuolemantapaus. Tällöin Diana päättää, että hän omistaa ikuisen elämänsä muiden auttamiseen, eikä enää omaksi edukseen. Lopulta hänet karkoitetaan saarelta.

Mutta siitähän vasta Ihmenaisen seikkailut oikeasti alkavat.

Jill Thompson on amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä. Yksi arvostetuimmista naisista alalla. Reilu viisikymppinen Thompson on piirtänyt kaikille suurille kustantajille: DC, Marvel ja Dark Horse. Hänellä on myös oma luomus, The Scary Godmother.

Thompsonin taide on maalausmaista, hieman vesivärimaista. Ylipäätänsä kaunista, mutta itse en pidä hänen piirtämistään ilmeistä. Kuvat ovat kauniin värikylläisiä.

Tarina on hieman naivi ja ennalta arvattava, mutta tuo uuden ulottuvuuden Ihmenaiseen ja hänen menneisyyteensä.

Kiva opus.

Tarina ja kuvitus: Jill Thompson
Ihmenaisen kehitti William Moulton Marston
Käännös: Janne Suominen
RW kustannus

 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää