Kansalliskirjailija

4.5/5

Kuva: Mikko Karsisto
Kuvassa: Eeva Hakulinen, Arttu Soilumo, Kirsimarja Järvinen, edessä Arttu Ratinen


Väinö Linnaa mielenkiintoisempana kuin koskaan 

Teatterisyksy on nyt virallisesti pärähtänyt kunnolla käyntiin. Pelkästään tällä viikolla kolme täysin erilaista, mutta upeaa ensi-iltaa. Kaikista olen ollut haltioitunut.  Pelkästään jostain kirjailijasta, varsinkin vanhasta, jopa kansalliskirjailijasta kertova näytelmä saa suuhun ummehtuneen maun. Sellaisen homeen ja suomaisen. Mutta tuollaiset ajatukset voi tässä teoksessa heittää hemmettiin.

Nyt koko kansalliskirjailija konsepti saa totaalisen tuuletuksen. Kunnon tamppauksen. Ja minä kun luulin meneväni katsomaan tylsää puisevaa teosta, ja poistunkin melkeinpä komediasta. Tampereen teatterin johtaja Mikko Kanninen on ohjannut upean ja erilaisen tulkinnan Väinö Linnasta. Itseäni alkoi todellakin kiinnostaa Karo Hämäläisen alkuperäisteos, jonka on näytelmäksi sovittanut Sami Keski-Vähälä.

Kannisen ohjauksessa liikutaan veitsenterää hipoen teatterin todellisuuden rajamailla. Koronasta aletaan pikkuhiljaa toipua, ja olisi tarkoitus tehdä näytelmä Väinö Linnasta. Näyttelijät kokoontuvat Frenckelin lavalle harjoituksiin. Ohjaajaa ei näy, eikä plariakaan (käsikirjoitus) ole. Yhdessä he päättävät kuitenkin lähteä etsimään ja toteuttamaan kertomusta Väinö Linnasta. 

Tarina muovautuukin hiljalleen tutkimalla Linnan elämää syntymästä kuolemaan. Kokeilemalla ja testaamalla näyttelijätiimimme löytää hienon tarinan, joka selvittää Linnan elämää tehdastyöläisestä koko kansan rakastamaksi kansankirjailijaksi. Toki naispuolinen teatterinjohtaja suvaitsee välillä käydä ”isolta puolelta” seuraamassa, miten täällä ”pienellä puolella” pärjätään.  Eli vain häiritsemässä näyttelijöiden työskentelyä. 

Kansalliskirjailija tekstinä sotkee niin teatterin, kuin Väinö Linnankin faktat ja fiktiot, mutta mitä herkullisemmalla tavallla. 

”Nyt pidetään hauskaa, saatana”, käy käsky – ja niin pidetäänkin.

Vaikka näytelmä, jossa tehdään näytelmää, kuulostaa loppuun kalutulta idealta, tämä ei ole sitä. Juoneen mahtuu lukemattomia hervottoman koomisia tilanteita ja repliikkejä. Välillä mieleeni tulee jopa sellainen Velipuolikuu-tyylinen yksinkertainen huumori. Mutta pelkästään hyvällä ja taidokkaalla tavalla.

Missään vaiheessa ei kuitenkaan luiskahdeta kainalopieruhuumorin puolelle. Näistä asioista Kanninen ohjaajana pitää hyvällä tavalla kiinni. Hän antaa yleisön reagoida ja nauraa vapaasti, ja vapautuneesti.  Asiat tehdään, niinkuin harjoitustilanteessa voisi todellakin tehdä. Roolit ja esittäjät hakevat toisiaan. Väinö Linnan karvahattu määrää kuka milloinkin esittää Linnaa. 

Savukone merkkaa, kun tupakka tai sikari palaa, tai kun kahvi on kuumaa. Kaikkia näitä näytelmässä vedetään paljon. Mieleeni jäi lause, joka meni tekstissä jotenkin näin: ”Linna poltti savukkeita sellaisella suhinalla, että ääni kuului naapuri asuntoon saakka.” 

Ajankuva, vaikka sitä ei lavastuksella tai vaatteilla alleviivata, ilmestyy katsojille silti kirkkaana tajuntaan. Aidot videot, ja muutamat hienot projisoinnit auttavat asiassa. Ihan viittä tähteä näytelmä ei ansaitse. Alkupuolen videopätkä on turhan pitkä, ja kun tekstiä on kuitenkin paljon, kakkospuolisko tuntuu hieman puuduttavalta. Mutta nuo ovat pikkuseikkoja.
Kaikki näyttelijät ovat priimaa. Vaikkakin heidät on vain jätetty tälle ”pienelle puolelle”, kun ”isolle puolelle” suunnitellaan musikaalia. Koko seitsemän hengen poppoo tekevät huikeaa työtä, mukaan lukien viisi vanhaa pierua ja kaksi uudempaa. Niin saumatonta, sulavaa ja kaunista yhteistyötä, että mieleeni ei edes juolahtaisikaan lähteä erittelemään tai nostamaan ketään heistä. 

Tässä vaiheessa vain hymyilen ja kiitän teitä, ihanat, taitavat ja kunnioitettavat näyttelijät. Kiitos myös Kanniselle terävästä ohjauksesta. Mainio tarina ja hersyvän hauska kokonaisuus, joka pyyhkii pölyt kansalliskirjailija nimikkeestä. Tästä ei voi olla pitämättä. 

Kommentoi

kommenttia

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää