Vielä ehtii

Kuvassa Jarno Sinisalo, Liisa Roine, Eila Roine ja Maria Aro. Kuva Kari Sunnari

Miellyttävää sanailua vanhuspaskiaisilta.

Kolme vanhaa naista haluaa tyydyttää elämäänsä pelaamalla bridgeä, nauttimalla maanantailounasta ja siemailemalla viiniä.
Kaiken kinastelun ja yhteisen ex-miehen lomassa löytyy vanhoilla päivillä jopa uusi ystävyyssuhde ja hieman erikoisempikin suhde.

Näytelmä lepää huikean Eila Roineen harteilla. Hänen roolinsa ikääntyvänä Mariannena on häikäisevä. En tiedä, paljonko rooleja kirjoitetaan ikäihmisille, mutta tässä on yksi sellainen parhaasta päästä. Vittuileva vanha naakka joka puhuu suoraan seksistä, on lievästi alkoholisoitunut ja kuitenkin kaipaa lapsiaan ei ole roolina helpoimmasta päästä. Vanhuus, dementia, rahojen loppuminen, nuo kaikki ovat peikkoja meidän päässämme. Millainen tulevaisuus ja vanhuus meitä kaikkia odottaa?

Mutta onko se hauskaa, kun mummojen suuhun pistetään kirosanoja ja härskiyksiä? Entä  minkä ikäinen ja millainen katsojakunta tätä haluaa katsoa?
Hyvää dialogia, paljon nauroin. Itse samaistuin pääosaan. Paljon juodaaan viinaa ja roskatkin jäävät viemättä.
Perusbussilastilliselle maalaismummoja, jotka saapuvat mukaan pakotettujen miestensä kanssa kerran vuodessa katsomaan teatteria, tämä voi alun hilpeyden jälkeen olla jopa liian järkyttävä ja rankka, koska näytelmästä löytyy myös hyvinkin erilaisuuteen viittaava tematiikka.

 

UPEAT, VAHVAT NAISET roolisuorituksineen. Valitettavasti miesroolit eivät yltäneet samaan. Läheskään.
Matti Pussinen-Eloranta ei saa Staffanin rooliin löysyydessään puhallettua eloa eikä kiinnostusta hahmoa kohtaan, vaikka juuri sitä tähän tekstiin kaipaisikin kaiken mummoilun keskelle. Eikä Jarno Hiilloskorpikaan repliikiensä huonolla iskutarkkuudella ja hitaudella pelasta tilannetta.
Ohjauksessa on selkeää tyhjäkäyntiä, vaikka tällainen sommittelu ei hirveästi edes ohjausta kaipaa. Perus ”poistut tuosta ovesta, tulet tuosta ovesta ja istut tähän” meininkiä.

Lava on liian suuri. Tämä pätkä sopisi paremmin Salmelaisen näyttämölle. Mutta onko TTT nyt laskelmoinutkin niin, että tästähän nyt napataan se pikkujouluyleisö?
Lopulta teksti ei kanna ihan loppuun saakka. Pelkästään mummohihitystä, ja ennen väliaikaa pienesti luvattu draamanpuolikas ei löydä siipiään, vaan jää vaisuksi pliisuiluksi.

Toisaalta omaan tulevaisuuteeni Roineen myötä samaistun. Koko ajan halutaan lisää alkoholia ja pelaaminen on arjen herkku. Siisteys on sivuseikka. Ystävyys on se, mikä on tärkeintä. Hyvä niin.

Käsikijoitus on ihan kiva ja varsinkin dialogi ihan huikeaa. Löysä toteutus. Eila Roine loistaa.

Loppujen lopuksi kaiken hihittelyn ja vanhustenvaivojen myötä tylsä.

Käsikirjoitus Carin Mannheimer
Suomennos Liisa Urpelainen
Ohjaus Tommi Auvinen

Kommentoi

kommenttia

Write a Review

Lue lisää