Port Royal

Helppo korttipeli joka koukuttaa mukavasti

Vaikka olenkin mielestäni aika paljon pelejä pelannut, tuntuu, että nytkin kun ensimmäisen kerran sääntöjä luin, ei niistä jäänyt mitään mieleen. Eli paras peliin tutustumis vaihtoehto on kilauttaa pari kaveria paikalle ja yhdessä pähkäilemällä ja  sääntöjä seuraten alkaa pelaamaan. Ja näin saatiin tämänkin kivan ja koukuttavan pelin sääntöihin tolkkua.

Vuoden peli 2015, perhepelit voittaja

Pelin kulku on yksinkertainen. Jokainen pelaaja vuorollaan riskinomaisesti kääntää kortteja pöydän keskelle ”satamaan”. Pakasta löytyy laivoja, henkilöitä, verotuskortteja ja tutkimusmatkoja.

Port Royalin idea on kerätä rahaa, jolla voi palkata henkilöitä, helpottamaan lisäkerättävien hyvikkeiden määrää. Samalla myös kerätä henkilökorteissa olevia voittopisteitä.  Kun joku pelaaja saa kaksitoista pistettä, pelattava kierros pelataan loppuun, ja katsotaan kuka todellisuudessa voitti pelin.

Korttien kääntäminen satamaan ei todellakaan ole riskitöntä. Monesti ahneelle käy kalpaten, nimittäin jos satamaan kääntyy kaksi samanväristä laivakorttia, pelaaja menettää koko satamaansa haalimat kortit poistopakkaan. Ellei sitten satu omistamaan tarvittavaa määrää miekkoja, joilla voi ”karkoittaa” satamaan pyrkivän toisen samanvärisen laivan.

Ja tuurillakin on iso merkitys. Kääntyykö pöydälle hyviä henkilökortteja, jotka onnekas pelaaja saa napattua itselleen?

PELIKORTEISSA ON näppärästi toisella puolella kultakolikon kuva, eli kortit toimivat samalla valuuttana. Tällöin niiden toista puolta ei saa missään nimessä katsoa, näin jännitys säilyy, koska joitakin tarvittavia kortteja tuossa sadankahdenkymmenen kortin pakassa on vain muutama.

Port Royal on sopivan lyhyt. Kaksinpelinä noin 20 minuuttia ja parhaimmillaan peli toimii 3-4 henkilön pelissä. Tällöin kesto on keskimäärin 35 minuuttia.

Tuurilla ja taktikoinnilla on fifty-fifty vaikutus. Se kuinka paljon kortteja uskaltaa satamaan haalia, ja se kuinka paljon sille seuraaville pelaajille haluaa kortteja jättää, on omavalintaista.

Tavoitteeseen pääsemiseen, eli 12 voittopisteen haalimiseen on oikeastaan kaksi eri tapaa. Joko kerätä useita voittopisteitä tuovaa henkilökorttia, tai suorittaa joku tai joitakin kuudesta tutkimusmatkasta, joista saa heti kättelyssä rutkasti pisteitä.

ITSE pelatessamme päädyimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että 12 pistettä kerääntyy turhankin nopeasti, joten nostimme tavoitepistemäärän kahteenkymmeneen.

Lisäksi peliohjeet jo itsessään ehdottavat muunnelmaa pelin loppumiseen, eli silloin tarvitaan tarvittava määrä voittopisteitä ja vähintään yksi suoritettu tutkimusmatka.

Ainakin paljon pelanneessa aikuisporukassa tämä sääntöpoikkeus tuntui järkevältä vaihtoehdolta.

PORT ROYAL on kiva, nopea ja helppo peli, jonka oppii ja opettaa nopeasti. Jaksaa kiinnostaa useamman kierroksen peräjälkeen. Silloin hitaammatkin oppivat taktikoinnin taidon.

Hintakin on edullinen (14,95€ lautapelit.fi), joten hyvä idea esimerkiksi pukinkonttiin.

Suunnittelija: Alexander Pfister
Jälleenmyyjä: Lautapelit.fi
Ikäsuositus: 8+
Pelaajien määrä: 2-5 pelaajaa

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää