Vesala
Teinivuosia ja parisuhdeterapiaa
Harvoin mulla tulee vaikea fiilis, että mitähän kriittisesti kirjoittaisin. Olen kuitenkin aika mustavalkoinen ihminen, mutta silti sanavalmis. Tämä levy lukuisien kuuntelukertojen jälkeen on erittäin vaikea arvioitava. Päässä jumittaa.
Vesalan levyä ollaan odotettu innolla, odotuksella ja jännityksellä. Tämä kaikki palkitaan ja saadaan ainakin kunnon pläjäys purkautumista naamalle, tai siis korville. Vesala ottaa ainakin totaalisen irtioton menneestä. Biiseissä ei ole kuultavissa mitään PMMP:stä. Nyt leikitään ihan uutta leikkiä.
Sanoituksellisesti levy liikkuu välimaastossa, joka on tulkittavissa parisuhteen karikoista ja sen arkeentumisesta. Äkkiseltään sanoituksista tulee mieleen toisaalta Heli Kajon upeat biisit. Näissä kahdessa upeassa naisessa on paljon samaa. Paula Vesala on pahantuulisempi, mutta se ei ole väärin. Elämä ei ole helppoa, eivätkä ole sanoituksetkaan. Teinivuosien koulunkäynnistä ja kotibileistä. Silti myös aikuistumisesta, vakavoitumisesta ja tasaantumisesta. Onko tämä pakollinen terapialevy itselle? Jos näin on, on se myös hieno trippi kuuntelijalle.
Musiikillisesti mennään ympäri ämpäri
Tyylilajia ei voi sanoa. Tällä levyllä kuullaan ihan kaikkea rapin tyllisestä klassiseen musiikkiin ja jopa käväistään Intiassa ja muissakin eksoottisissa sävelmaisemissa.
Kaikki kolme sinkkubiisiä ovat levyn parhaimmistoa. Tequila on levyn tarvittava hittibiisi laskelmoituine tarttuvuuksineen. Tytöt ei soita kitaraa on taiteellisempi kappale, mikä jäänee biisihistoriaan klassikkona? Ja Älä droppaa mun tunnelmaa on loistava kesähitti kinkyine sanoituksineen.
Vesala on innostunut konetaustoista ja se ei ole väärin. Ne toimivat, usein kaikessa yksinkertaisuudessaan. Parhaimmiten biiseissä Ei pystyny hengittää ja Rakkaus ja maailmanloppu. Vaskipuhallin soi kauniisti biisissä Mitä jos sä oisit silti mun kaa.
Harmillisesti Vesala säästelee äänialaansa levyllä turhan paljon. Naisesta kuitenkin lähtee volyymia. Onneksi hän kuitenkin uskaltaa revitellä muuten hieman tylsässä biisissä Tavallinen nainen.
Levyn parhaimmaksi biisiksi nousee klassisen musiikin huipentuma ja upeasti sanoitettu Sinuun minä jään.
Hieno levy, mutta löytääkö perusyleisö tästä sen potentiaalin?
Minä tykkään.