(Melkein) Kaikki minusta

Menneisyys, miehisyys, nykyhetki ja minä

Lari Halme on legenda. Lari Halme on jumalasta seuraava. Hän näyttelee hyvin, hänen liikekielensä kropallisesti on uskomatonta, ja kaiken lisäksi hän on ikäisekseen hyvännäköinenkin.

Monologi, joka nähdään Tuulensuun palatsissa on loistava. Se ei kaikella tavalla aukea kaikille. Se aukeaa valitettavan vähän teatteria ja sen sisässä elämää seuraaville. Silti se on hauska, nerokas, ja noooh jonkin verran paljastavakin. Mutta ennenkaikkea se on The Lari-show, jota toivottavasti ihmiset nimenomaan menevät katsomaan. 

Lari on tähti, hän on uskomattoman lahjakas ja monipuolinen näyttelijä. Hän on ilmiö. Monologi-esitykset ovat yleensä haastavia, ja katsojille puuduttavia.

Mutta herra Halme yhdessä vaimonsa Marika Vapaavuoren kanssa on kombinaationa onnistuneet tekemään viihdyttävän reilun tunnin shown. Miehen, näyttelijämiehen, aviomiehen elämästä. Mokat, tähtihetket, pääroolit, niin kuin elämä arjessakin käydään läpi.

Tämä ei välttämättä peilaa meidän perus-penttien arkea, mutta saamme katsastuksen sinne kultakimalteiden taa, että ei se elämä ole yhtä glitteriä ja palkintojen pokkaamista. Se on arkea, jossa joskus vaimokin pitää houkutella ulos kaapista. 

Nerokas käsikirjoitus, joka hieman jää löyhäksi. Olisin kaivannut hieman tiukempaa perseestä puristusta ja draamaa. Mutta hyvä näinkin.

Herra Halme on lavalla tasan tarkkaan niin taitava, kun olemme hänet oppineet nähneen. Unohtakaa se Uuden päivän -rooli, menkää katsomaan Laria teatteriin. Oikeaan ympäristöön. 

Sinne hän on syntynyt. Lavalle. Viihdyttämään meitä. Ollakseen superstar.

Tuulensuun Palatsissa kävin ensimmäistä kertaa, nyt kun Tampere-talo hallinnoi paikkaa.

Hieman omituista oli se, että pöytäpaikkoihin jonotettiin hovin kautta, joka hidastaa sisäänpääsyä todella paljon. Toki ymmärrän täysin hänen tehtävänsä ja hän hoiti juttunsa upeasti. Nytkin esitys pääsi alkamaan 19 minuuttia myöhässä.

Pöytätarjoilijat olivat hieman hätääntyneitä, kiireisen, ja paniikinomaisia, eikä se luo myönteistä tunnelmaa. Voisiko olla, että syynä on alan työvoimapula tai, että Tampere-talolta lainattu henkilökunta ei tunne paikkaa? Tähän väliin kerron, että itse teen tarjoilija ja pöytiinohjaustyötä, että siksi silmäni olivat tarkkoina. 

Mutta tiskillä tajoilu oli vakaata ja asiantuntevaa. Varsinkin vaalea, vanhempi tarjoilijatar ymmärsi silmää iskien jutun juonen upeasti. Nautin, nauroin, ymmärsin, tuskastuin oikeissa paikoissa, ja vakavoiduinkin.

Kiitos Lari! Ja kiitos Marika!