Hemlock Grove

Netflixin omaa tuotantoa olevan Hemlock Grove -sarjan toinen tuotantokausi on saatavilla kokonaisuudessaan heinäkuussa.

Noin vuosi sitten saimme nauttia kolmentoista jakson verran kuvitteellisen pikkukaupungin Hemlock Groven hämäristä salaisuuksista. Heinäkuun 11. päivä sarja saa jatkoa, ja kaikki uudet kymmenen jaksoa ovat nähtävillä samantien.

Sarja on mystinen sekoitus rikkaiden valtaapitävien juonittelua, murhamysteeriä, sairasta äiti-poika-suhdetta, geenikokeita ja onhan mukana myös ainakin yksi ihan aito ihmissusi. Pääosissa loistavat Famke Janssen ja Bill Skarskård äitinä ja poikana. Hieman alle viisikymppisenä Janssen on parhaimmillaan ja kauneimmillaan. Mallina uransa aloittanut hollantilaissyntyinen Janssen muistetaan X-men leffojen Jean Greyn, ja 007 Kultainen silmä Xenia Onatopp rooleistaan. Sarjan äitihahmona hän pukeutuu aina valkoiseen. Mutta mitä tuon neitseellisen valkoisen taakse kätkeytyykään? Ehkä kakkoskausi hieman valoittaa asioita. Stellan Skarsgårdin lapsista ehdottomasti lahjakkain näyttelijä, Bill tummissa silmänalusissaan on hieno valinta rooliin. Hän on hieman tuntemattomampi nimi, ja onkin esiintynyt paljon indieproduktioissa ja Tv-sarjoissa. Myöskin varmasti Skarsgårdin hahmon salaisuuksia avataan lisää tulevalla kaudella.

Sarjan on tuottanut kauhuelokuvista Cabin Fever ja Hostel tuttu Eli Roth. Hänen omien sanojensa mukaan kakkoskausi on pelottavampi, tummempi ja seksikkäämpi.

Alle 16 vuotiailta kielletty sarja perustuu Brian McGreevyn kirjaan.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää