Endgames kutsuu mukaan aarrejahtiin

Uusi fantasiakirja toistaa tutun Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian maailmaa, mutta tuo Googlen toteuttaman arvoituspelin avulla lukukokemukseen uuden ulottuvuuden. Pelin palkintona on puolen miljoonan dollarin arvosta kultaa.

James Frey: Endgame – Loppupeli
James Frey: Endgame – Loppupeli

James Freyn ja Nils Johnson-Sheltonin kirjoittama Loppupeli-kirja kertoo kahdestatoista ikivanhan kansan edustajasta, jotka valmistautuvat tehtäväänsä, ja ihmiskunnan kohtalo jää toisiaan vastaan taistelevien teini-ikäisten varaan. Eri puolille maailmaa iskeytyvät meteoriitit surmaavat tuhansia. Loppupeli on alkamassa.

Kirjauutuus tempaa lukijansa mukaansa hyvinkin konkreettisesti. Kirja on paitsi fantasiakertomus, myös Googlen toteuttama arvoituspeli, jonka sivuille on kätketty vihjeitä. Ne ratkaisemalla voi löytää jonnekin päin maapalloa kätketyn avaimet ja voittaa puolen miljoonan dollarin arvosta kultaa.

Kansainvälisiä menestysteoksia kirjoittanut James Frey (s. 1969) on The Guardian nimennyt ”sukupolvensa hienoimmaksi tulkiksi”. Newyorkilainen Nils Johnson-Shelton kirjoittaa myös Otherworld Chronicles -fantasiasarjaa. Nils Johnson-Shelton ja James Frey ovat myös vanhoja ystäviä. Kotimainen WSOY julkaisi Endgame – Loppupeli -kirjan samanaikaisesti 30 eri kustantajan kanssa.

20th Century Fox on jo varannut elokuvaoikeudet Endgame-trilogian ensimmäiseen osaan.  Teokseen liittyy kiinteästi myös Googlen toteuttama kansainvälinen mobiilipeli, jonka pääpalkintona on kulta-aarre. Palkinto on nähtävissä Las Vegasissa, Yhdysvalloissa.

Endgame-peli löyty sivustolta: www.Endgamerules.com

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää