Tanssiteatteri MD: Hyppy

Hyppy ei päästä ketään helpolla. Ei tanssijoita eikä kriitikkoa.

Rankkaa. Krittiikien telminen yleensä ja varsinkin tanssitaiteen kohdalla. Aluksi pyydän anteeksi asiaan paremmin vihkiytyneiltä ja selitän näkemystäni: Olen mielestäni noviisi. Ensimmäinen tanssiteatterikokemukseni on suurinpiirtein vuodelta 1998. Nykyisen tanssaiteatteri MD:n tuottaja oli hyvä ystäväni, joka pakotti jotain esitystä katsomaan.”Kunhan siellä lattialla pyörivät ja jalkaa notkistelevat”, ajattelin ja lähdin katsomaan. Olin heti myyty ja olen vieläkin.

Olen saanut kunnian tehdä erilaisia produktioita eri teattereiden ja tanssiteattereidenkin kanssa. Tästä kumarrus ja kiitos. Matka on ollut pitkä ja haastava. Olen päässyt seuraamaan hikisiä tanssitreenejä, esitysten valmistumista, kiroiluja, lihastenvenähtämisiä ja upeita koreografipersoonia, sekä lahjakkaita tanssijoita.

Tanssi ei ole helpoin taiteenlaji ja moni mieltää sen juurikin lattiallapyörimiseksi. Ja kyllä se sitäkin on joskus. Joskus huonoa pyörimistä, joskus tulee pyyhittyä pölytkin lavan nurkista. Joskus tanssitarinassa on selkeä juoni, joskus olet yksinkertaisesti ihan pihalla. Joskus naurat, välillä lapsille suunnattuja (usein ihan hemmetin huikeita) esityksiä katsellessasi uppoudut seikkailuun, ja välillä itket niin, että silmäsi verestävät viikkotolkulla.

Tanssijat tuovat sinulle siis juuri sen, mitä näyttelijätkin tekevät. Moni vain pelkää tätä taiteenlajia.

Mutta asiaan. Huoh.

[divider]Juttu jatkuu kuvien alapuolella[/divider]

HYPPY ON tanssinkikkailua kauniisti. Se perustuu irlantilaisen Beckettin teokseen. Itse aioin heti alussa unohtaa koko taustan.

Se mitä kirjoitetaan, kirjoitetaan. Se miten tanssitaan, tanssitaan. Ja jokainen katsoja voi nähdä teoksen juuri siten kun haluaa. Löytää sen oman juonensa ja tarkoituksen. Sen, mitä tässä oikein haetaan.

Ja Hypyssä MDn kuusi huikeanupeaa tanssijaa pääsevät arvostetun Tommi Kitin koreografioimina toteuttamaan hienoa mestarityötä.

TEOKSEN ALOITTAA  Iiro Rantalan kaunis pianobiisi ja siihen teos loppuukin. Kauniiseen kuvaan, jolloin voi vain sulkea silmänsä ja antaa taitavan livepianistin (lahjakas Arto Piispanen) antaa esitykselle siivet.

Ryhmässä tanssitaan. Välillä nerokkaasti vaihdellen osioita. Kaikkia kuutta tanssijaa käytetään koko ajan, jokainen saa pienen soolonsa, mutta ketään ei kuitenkaan tuoda muita ylemmäksi. Nerokas lavastus tuo anarkiaa alkupään yksinkertaisuuteen. Pieni elementti muuttuu ratkaisevaksi. Vinous antaa tarttumispintaa, mutta pitääkö ote kuitenkaan? Onko silta korkeampaan ja tuolle puolen parempi vaihtoehto? Vai päädytäänkö kuitenkin takaisin jo hajaantuneeseen ryhmään ja auttamaan heikointa osapuolta?

Oli ilo nähdä Ville Oinosta pitkästä aikaa lavalla. Nyt vierailijana hän tekee ehkä jäntevimmän ja tanssillisesti kasvaneimman roolinsa. Muutenkin Villen ja Sulevi Sihvolan parityöskentely oli teoksen täydellisintä antia. Tarkkaa ja kaunista katseltavaa. Myös koko muu poppoo tekee täydellistä jälkeä.

MDn Hyppy on pirullisen haastavia askekuvioita ja muutenkin tanssijoille haastava teos. Ei katsojallekaan helpoimmasta päästä, mutta upea.