Avaruusagentti Valerianin seikkailuja


Niin maan päällä kuin avaruudessakin


Tämä kaksiosainen tarina ilmestyi alunperin vuosina 1980 ja 1981. Myöhemmin se myös suomennettiin, mutta nyt Kustannus Jalava on tehnyt hienon työn julkaisemalla kummatkin osat uudestaan odotettuna uusintapainoksena Mikko Huuskon kauniisti tekstaamana ja Marja Luoman hienolla suomennoksella.

Galaxityn kaupungista kotoisin olevat Valerian ja Laureline ovat avaruusagentteja jotka pystyvät matkustamaan niin avaruudessa kuin myös ajassa.

Albumeita on vajaa kolmekymmentä ja Luc Bessonilta on tulossa sarjakuvaan Tuhannen planeetan valtakunta perustuva elokuva vuonna 2017. Elokuvassa pääroolit näytelevät suht tuntemattomat Cara Delevingne ja Dane DeHaan. Myös Rihanna nähdään mitä ilmeisemmin elokuvassa.

Näissä kahdessa albumissa avaruusagentit ovat erillään. Valerian tutkii Galaxityn määräyksestä Ranskassa outojen olentojen ilmestyksiä apunaan Albert ja Laureline tutkii juttuja avaruuden syövereissä.

Käy kuitenkin ilmi, että kumpainenkin agentti sittenkin tutkii samaa juttua. Zomukin planeetalla nimittäin on ryöstetty eräs pyhättö, joka oli omistettu neljälle elementille.

Maa, ilma, vesi ja tuli ilmaantuvat nyt outoina hirviöinä vuoden 1980 Ranskassa. Mukana juonikuvioissa ovat myös suurkansalliset yhtiöt Bellson & Gambler, sekä W.A.A.M.

9789518875096_300dpi_Pariisista_KassiopeiaanToisessa osassa Valerian päätyy New Yorkiin ja Laureline yhä syvemmälle ulkoavaruuteen. Lopulta lopullinen taistelu käydään Brooklynissa ja Elsinnin kiertoradan asteoroidilla.

Kaksikon seikkaluita on aina ilo lukea. Kuvitus on kaunista ja albumeissa on juurikin sopivasti tapahtumaa, huumoriakaan unohtamatta. Ja huumoria nimenomaan löytyy sekä tekstillisesti, että kuvituksellisestikin. Niin tälläkin kertaa.

Tämä kaksiosainen tarina ei ole ihan sieltä parhaimmasta päästä, ja tuntuu jopa hieman pitkitetyltä.

Ja sitten loppujen lopuksi kaikki juonikuviot kudotaan yhteen ja ratkaistaan hyvinkin nopeasti muutamilla viimeisillä sivuilla. Ja ehkä olisin kaivannut kaksikon seikkailevan yhdessä. Nyt he ovat toisiinsa yhteydessä vain telepaattisesti.

Mutta ei näitä kannata lukemattakaan jättää. Jalava on lupaillut julkaista myös tuosta Tuhannen planeetan valtakunta albumista uusintapainoksen. Hienoa, sitä odotellessa.

Avaruusagentti Valerianin seikkailuja

  • Pariisista Kassiopeiaan
  • Brooklynistä kosmokseen
  • Tarina P. Christin
  • Taide J.-C. Mézières
  • Jalava

 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää