Ei voi auttaa, sori


Vahvaa tulkintaa vahvassa tekstissä. Katsoja saa pohdittavaa.


Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa katsoja yleensä saa kokea tunneskaalaa, eikä aina siitä helpoimmasta päästä. Nytkin kun katseli teatterista poistuvia ihmisiä, löytyi monenlaista kotiin tai baariin menijää. Joku pyyhki kyyneleitä, toinen puri nyrkkiänsä. Joka tapauksessa aika hiljaista porukkaa katosi pimenevään syksyiseen yöhön. Näytelmä on TTT:n ja Teatteri Telakan yhteistyötä. Toinen ensi-ilta on Telakalla 2.11.

Senkin haluaisin nähdä, koska Telakka tilana taas on niin erilainen. Katsojalle varmasti riittää ajateltavaa ja pohdittavaa, sekä itsensä löytämistä tämän näytelmän jälkeen, riippumatta siitä, missä tämän katsoo.  Lahjakas Antti Mikkola on käsikirjoittanut ja ohjannut tämän vaikuttavan teoksen sopivasti ahdistamaan mieltämme. Toki naurahtaakin saa, jos uskaltaa. Nimittäin itse ajattelin, että uskallanko ja haluanko nauraa tämän näytelmän aikana.

Kuitenkin tekstissä peilataan sellaisia asioita meidän ihmisten joka päiväisestä elämästä, että itse ainakin katsojana koin, etten halua tai edes uskalla antaa kanssakatsojille vihjettä, että tämä jollain koskettaa omaa elämääni. En uskalla nauraa, vaikka mieli toisaalta tekisikin. Mielummin hymähdän hiljaa, jopa sisäänpäin.

Ei voi auttaa, sori -näytelmä kertoo kahdesta veljeksestä, heidän omalla tavallaan vaativista, jopa suhdetta dominoivista naisista. Naisystävistä ja muistisairauden mustaan rotkoon putoamisen hiljalleen aloittaneesta äidistä. Siitä kun ihminen uupuu, aikatauluttaa, kun jokin poksahtaa, ja lopulta myös elämän vastakohdasta, kuolemasta. Synkistä aiheista saa hienon näytelmän.

Itse koin aiheen hyvinkin naisvihaksi. Purkaukseksi kaikkia naisia vastaan. Tekstissä naiset ovat aikatauluttavia hirviöitä, jolloin seksiaktitkin tulisi suorittaa tiettyinä viikonpäivinä tiettyyn aikaan. Ja myös miehen manipulointi, ja verbaalinen hyväksikäyttö on osa arkea. Myös fyysinen väkivalta naisen puolelta on sallittua. Tai nainen on koohottava hullu hippi, jolloin miehestä tulee huolehtija, joka kantaa vastuun, että nainen pääsee edes ulos kotiovesta. Kolmas vaihtoehto on äitihahmo, joka riuskasti liikaa rakastaa poikiaan, kaipaa kuollutta miestään, ja purkittaa asiat pieniin pakasterasioihin. Niukka lavastus toimii, ja valo ja äänimaailmat tukevat loistavia näyttelijäsuorituksia.

Teatteri telakan näytteljä Antti Mankonen tekee hienoeleisesti, jopa kauniisti, näytelmän rauhallismman roolin taiteilijaveljenä, jonka empatia riittää melkein kaikkeen. Samuli Muje (TTT) on niin vahvasti roolissaan, että mieskatsojana sieluun sattuu Mujeen tulkitsema rooli. Kipeää tekee niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Suorastaan helvetillisen raastavaa katsottavaa. Muje on huikea. Heidi Kiviharju (TTT) vaihtaa uskomattoman luontevasti ja todentuntuisesti naisroolista naisrooliin sellaisella vauhdilla ja, ettei voi olla ihailematta hänen ammattitaitoaan.

Kaunista ja karmeaa. Inhimillisyyttä unohtamatta.

Kommentoi

kommenttia

Write a Review

Lue lisää