Pestotäytteinen broilerin rintafilee ja sitruuna-couscous

TÄMÄ RESEPTI on riittävän helppo tehtäväksi kiireisen päivän jälkeen arkena, mutta sopiva myös viikonlopun nautiskeluun. Käytä sekä broilerin täytteeseen että couscousiin halutessasi vaihtoehtoisesti niin osin käytetyt maustekastikkeet kuin tuoreiden yrttien viimeiset oksat. Esimerkiksi täytteeseen voisin laittaa peston sijaan vaikkapa 1-2 rkl oman maun mukaan punacurrytahnaa ja tuoretta korianteria. Korianteri ja minttu sopivat myös yhdessä couscousiin.

Pestotäytteinen broilerin rintafilee

  • 3 broilerin rintafilettä
  • 100 g tuorejuustoa (voi olla maustamatonta tai halutessa yritti, valkosipuli tms.)
  • n. 1/2 (reilu 50 g) purkkia pestoa
  • ripaus mustapippuria
  • suolaa
  • öljyä paistamiseen

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Sekoita tuorejuusto, pesto ja mustapippuri tasaiseksi tahnaksi. Maista ja mausta lisää tarvittaessa. Tee rintafileiden paksumpaan päähän viilto. Täytä fileet tuorejuustotahnalla ja ripottele päälle suolaa. Paista fileitä pannulla molemmilta puolilta, jotta saat niihin kauniin pinnan. Laita fileet paistovuokaan ja paista uunissa noin 15 minuuttia. Ota fileet pois uunista ja kääri ne folioon vetäytymään vielä vartiksi.

Sitruuna-couscous

  • 2-3 annosta ohjeen mukaan keitettyä, suolalla maustettua couscousia
  • 1-2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 0,5  ruukkua tuoretta vahvaa minttua (tavallista minttua voi käyttää kokonaisen ruukun)
  • 0,5 luomusitruunan raastettu kuori
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 30 g cashewpähkinöitä
  • reilu 0,5 dl rusinoita
  • 1-2 vihersipulin vartta

Sekoita kypsän ja jäähtyneen couscoussin öljy, pieneksi silputtu minttu, sitruunan kuoriraaste ja mehu. Paahda cashewpähkinöitä hetki kuivalla ja kuumalla pannulla ja rouhi pähkinät karkeasti couscousin sekaan. Lisää halutessasi rusinat ja pari vihersipulin vartta hienoksi silputtuna.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää