Helposti Vantaan asuntomessuille

Vantaan asuntomessut järjestetään 10.7.–9.8. Vantaan Kivistössä. Messualueelle on erittäin näppärää matkustaa joukkoliikennettä käyttäen, sillä aivan messualueen läheisyydessä sijaitseva Kivistön rautatieasema avattiin liikenteelle heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Kivistön asemalle voi kulkea Kehärataa kiertävillä P- ja I-junilla. P-juna kulkee Helsingistä Kivistöön, mistä se jatkaa edelleen matkaansa Lentoaseman kautta Tikkurilaan ja siitä takaisin Helsinkiin. I-juna taas kulkee reitin toiseen suuntaan: Helsingistä Tikkurilaan, siitä Lentoaseman kautta Kivistöön ja lopulta takaisin Helsinkiin.

Matka Helsingistä Kivistöön kestää Myyrmäen kautta 25 minuuttia. Tikkurilasta Kivistöön pääsee 15 minuutissa.

Oman reittinsä asuntomessuille voi suunnitella HSL:n Reittioppaan avulla. Reittiopas opastaa Asuntomessujen portille asti, mikäli määränpääkenttään kirjoittaa tekstin ”Asuntomessut” tai ”Asuntomessut 2015”

Vaikka Reittiopas ehdottaa messualueelle asemalta 1,1 kilometrin kävelymatkaa, välin voi taittaa ilmaiseksi myös joko kuskittomalla CityMobil2-bussilla tai Asuntomessujen tavallisella liityntäbussilla.

Kuskittomalla bussilla Kivistöön

Maksuttomat CityMobil2-bussit kulkevat Kivistön juna-asemalta messualueen portille 10-7–9.8. kello 10–18. Bussiin mahtuu kerrallaan kymmenen matkustajaa – kuusi istumaan ja neljä seisomaan. Kuskittomien bussien lisäksi asemalta messualueelle on mahdollista myös kävellä tai kulkea asuntomessujen tavallisella liityntäbussilla.

Kuskittomat bussit kulkevat Kivistössä noin kilometrin mittaisen matkan aidattua, muulta liikenteeltä suljettua kevyen liikenteen väylää pitkin. Niiden liikennöinti perustuu GPS-paikannukseen, ohjelmoituun reittiin ja lähiympäristön kuvaamiseen: bussit esimerkiksi pysähtyvät, jos ne havaitsevat edellään esteen.

– Kysymys on tulevaisuuden teknologiasta, joka ei vielä lähivuosina ole valmista laajamittaiseen tuotantokäyttöön Suomen olosuhteissa, mutta joka tulee aikanaan tarjoamaan uusia mahdollisuuksia joukkoliikenteen järjestämiseen nykyistä kattavammin ja joustavammin, sanoo HSL:n liikennepalvelut-osaston sopimuspäällikkö Kimmo Sinisalo.

Kuskittomat pienbussit voisivat tulevaisuudessa hoitaa esimerkiksi juna-asemien liityntäliikennettä juuri Kivistön kaltaisilla alueilla.

Hankkeessa ovat mukana HSL:n ja Vantaan kaupungin lisäksi myös Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Uudenmaan liitto.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää