Adam’s Venture: Origins


Seikkailua Tomb Raider -henkeen.


Tällä kertaa täsmäaseena on heittokoukku, ja sen varassa kiikutaan liiankin hartaasti. Adam Venture on huono ääninäyttelijäinen sankari 1920-luvun maailmassa.

Tällä kertaa liikutaan jopa kristillisessä käsikirjoituksessa. Pelaajan tehtävä on löytää Eedenin puutarha. Sitä etsiessä kiikutaan köyden varassa luolissa, viidakoissa ja talojen katoilla. Pelaajan vierustoverina kulkee Evelyn niminen naishahmo, jolle pääsankari heittelee välillä hyvinkin sovinistisia herjoja. Onneksi Evelyn osaa kuitenkin ladata takaisin.

Pelirakenne on siis nähty jo useaan kertaan, eikä vähiten Nathan Drake -peleissä. Liikkuminen ja kiikkuminen koukun varassa välillä puuduttaa ja turhauttaa, kun palapelin osasia ei meinaa löytyä, ja pelaaja heijaa itseään takaisin alkupisteeseen.

Pelin idea on kuitenkin kinkkiset puzzlet, ja niitähän riittää. Toisaalta puuduttavasti, mutta kuitenkin sopivan koukuttavasti. Paljolti matematiikkaan ja palojen liikutteluun nojautuvat arvoitukset ovat sekä hyvässä että pahassa mielenkiintoisia.

Tarina on aika kökkö, ääninäyttely surkeaa, mutta pelissä kuitenkin on oma viehätyksensä kaiken maailman Laran Croftin tisseilyn jälkeen.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää

1 Comment

Comments are closed.