The Last Guardian

 The Last Guardian

Keinoälyeläin hellyyttää ja raivostuttaa


Tätä peliä on väännetty hartaudella ja rakkaudella jo kymmenen vuotta genDESIGN-pelitalon toimesta. Välillä näytti jo siltä, että peli ei koskaan valmistu. Pitkä prosessi tuo peliin sekä plussaa, että myöskin miinusta.

Ehdottomana plussana keinoälyllä varustettu Trico-niminen hahmo, joka on sekoitus koiraa, kissaeläintä ja sulilla päällystettynä myös kotkaa.

Miinuksena hieman vanhahtava grafiikka ja töksähtelevä liikkuminen.

PELI alkaa luolasta, josta ohjaamamme, nimettömäksi jäävä pikkupoika herää. Vierellään tuo jätti suuri Trico-olento, ketjuun kahlittuna. Ensimmäisenä tehtävänä on ansaita haavoitetun olennon luottamus ruokkimalla sitä ja irroittamalla sen kyljessä törröttävät keihäät. Kun nämä toimenpiteet on tehty, peli voi alkaa.

Poika haluaa kraaterimaisen luolan pohjalta takaisin kotikyläänsä. Matka ei tule olemaan helppo, mutta onneksi saamme mukaamme myös tuon hellyttävän oudon olennon. Puzzlejen ratkontaa, kiipeilyä ja hyppimistä.

Trico avustaa parhaansa mukaan. Sen selässä voi kulkea pahojen paikkojen yli, ja sen päätä ja selkää voi käyttää hyväkseen, kun pitää ylettää korkeampiin paikkoihin.

Aika ajoin saadaan kimppuun myös luolaston sotilaita. Ja yleensä Trico hoiteleekin ne, ja silloin pelaajan kannattaa vain seurata sivummalta. Lopulta taas irroitellaan olion kropasta keihäitä.

Pelin idea on mahtava. Harmillisesti pitkähkö kehitysprosessi näkyy hieman vanhahtavassa grafiikassa (vaikka se pääosin onkin silmiähivelevän kaunista), vaikeasti hallitavassa liikuteltavuudessa ja välillä törkeän kammottavissa kamerakulmissa.

PUZZLET ovat mielenkiintoisia, eivät tosin mitään sellaista, mitä jo periaatteessa ei olisi nähty.

Äänimaisema tuulensuhinoineen ja romahtavine kivipaasineen on onnistunutta.

PARASTA pelissä kuitenkin on Trico. Sen liikkeet on mallinnettu hienosti ja sen ketteryyttä on ilo katsella. Muutenkin Trico on uljas näky tuulenväreen hyväillessä sen jöyhenpeitettä. Mutta kun keinoälystä on kyse, välillä tekee mieli heittää ohjain seinään, kun olio ei suostu tekemään mitä pelaaja haluaisi, vaan niskuroi ja kiukuttelee niinkuin mikä tahansa eläin. Mutta jälkeenpäin taas heltyy katsellessa sen suuriin silmiin.

Mainio ja mielenkiintoinen peli, jos se olisi toteutettu paremmin.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää