Murhaloukku
Pisteet
3.5Arvio

Seinäjoen kaupunginteatterin murhaloukku tuo elokuvallista jännitystä näyttämölle.


Murhaloukku on mustan huumorin ja selkäpiitä jännittävien juonenkäänteiden vyyhti. Kuuluisa näytelmäkirjailija Sidney Bruhl (Esa Ahonen) on vetäytynyt mökilleen kirjoittamaan seuraavaa potentiaalista mestariteostaan. Legendaarisista tuotoksistaan tunnettu jännitysnäytelmien kirjoittaja kokee rimakauhua, sillä uusi mestariteos pitäisi synnyttää, jo taloudellisen tilanteenkin vuoksi. Nuoren näytelmäkirjailija-alun, Clifford Adersonin, (Miika Muranen) näytelmän avulla paluu parrasvaloihin olisi mahdollista, mutta minkä kustannuksella?

MURHALOUKKU RAKENTAA jännitystä Sidneyn ja tämän vaimon, Myra Bruhlin (Mia Vuorela) dialogin kautta. Alku rullaa hiljalleen eteenpäin ja luo tunnelmaa, mutta samalla pelkkä keskustelu käy hieman pitkäveteiseksi – ongelma ei ole ohjauksessa vaan siinä, että tekstiä on oikeasti paljon. Katsojalle tulee oikeasti jo epämiellyttävän suuri odotusarvo toiminnalle! Vuorela luo katsojan ytimissä asti tuntuvan muotokuvan mieheensä hieman jo epäluuloisesti suhtautuvana vaimona, joka toimii kuitenkin tämän moraalin äänenä. Ahosen ja Murasen kemiat pelaavat hyvin yhteen Murhaloukun kieroutuneessa opettaja ja oppipoika -asetelmassa. Katsoja ei voi aavistaa kuka heilauttaa asetta seuraavaksi ja ketä.

Naapurissa asuva Helga ten Dorp (Maria Pere) on ihastuttava meedion karikatyyri, joka keventää tunnelmaa, mutta vie samalla tarinaa eteenpäin. Asianajaja Porter Milgrim (Heikki Vainionpää) luo oivallista lisäjännitettä tarinaan luomalla epäluottamusta Sidneyn ja Cliffordin välille. Toisaalta hahmo luo selkeyttä tämän ääripäisen hahmogallerian keskuudessa.

POHDIN TEATTERIIN astellessani miten tiivistunnelmainen näytelmä istuu Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämölle. Mielessäni olin kuvitellut näytelmän studionäyttämö Elissalle, jossa jännitys tihkuisi suoraan iholle. Miten väärässä olinkaan! Tiivistunnelmainen näytelmä toimii erinomaisesti isolla näyttämöllä ja pakottaa katsojan penkinreunalle jännittämään seuraavaa käännettä.

Koko toteutus toimi kuin tarkasti huippuunsa viritetty kello, jokainen isku meni nappiin ja säikyttelyt onnistuivat erinomaisesti. Lisäksi vahva elokuvallinen äänimaailma oli omiaan rakentamaan tunnelmaa kohti jännitystä. Yhdessä tilassa tapahtuvan näytelmän vuorokaudenajat ja tunnelmat vaihtuivat valomaailman muuttuessa hienovaraisen eleettömästi – hyvännäköistä valaisua, joka ei ole itsetarkoituksellista. Ja koska piru piilee yksityiskohdissa, niin hienoja olivat lavastuksen detaljit: vesi valuu hanasta ja takassa käsikirjoituksen sivut syttyvät tuleen oikeasti.

Ja kyllä – annan tälle näytelmälle ehdottomasti groteskeimman näyttämöllä nähdyn murhan pystin ensimmäisen puoliskon verileikistä. Iuh!

Kommentoi

kommenttia