Korkeajännityssarja 1953
Pisteet
3.5Arvio

Mainiot klassikkoseikkailut yksissä kansissa


Yleensä kun puhutaan ”Korkkarista”, eli Korkeajännitys-lehdestä, mieleen tulee sotasarjakuva, jossa saksalaiset häviävät aina, mutta Suomessa Korkeajännityssarja aloitti ilmestymisensä vuonna 1953 ja aiheina olivat agentti- ja yksityisetsiväseikkailut. Niitä tämäkin mustavalkoinen, kolmesataasivuinen järkäle meille tarjoaa, jopa viiden mieltähivelevän jännityskertomuksen voimin. Korkkarit ovat Suomen toiseksi vanhin, jatkuvasti ilmestyvä sarjakuva, vaikka kustantamot ovatkin vuosien varrella vaihtuneet. Vain Aku Ankka on ilmestynyt jatkumona kauemmin.

”Laupias taivas!”

Ensimmäisessä tarinassa yksityisetsivä Dick Martin selvittää seitsemän lukon oven salaisuutta. Mukana juonessa kulkee myös miellyttävä ja pirtsakka Sybil Lansdown sekä salaperäinen itävaltalainen professori Stalletti. Kohtaamme monia vaaroja, kartanon palosta jättikokoisiin kummajaisiin, ennen kuin löydämme kaikki kryptassa sijaitsevan oven seitsemän avainta ja saamme salaisuuden paljatettua.

”Suuri luoja!”

Kapteeni Hugh Drummond on toisen tarinan sankari ja hänkin kaipaa seikkailuja vetäydyttyään pois armeijan palveluksesta. Salaperäinen nainen nimeltä Phyllis pyytää anoen Hughin apua jännittävässä koruihin liittyvässä tapauksessa. Mukana kuvioissa häärii myös epäilyttävältä vaikuttava taiteentutkija ja keräilijä Mr. Lakington. Drummond käyttää nyrkkejään ja karateiskujaan, vaikka villiin gorillaan. Ja lopussa saamme nauttia jopa häämatkasta.

”Pyhä makrilli!”

Kolmannessa jännitystarinassa nuori mies tulee pyytämään apua Ernest Dudleylta ja kohta Dudleynonkin mukana uhkapelikierteestä alkaneeseen velkakierteeseen rikollisille. Onneksi hänellä on usein mukanaan lempisateenvarjonsa, joka piilottaa sisälleen siron säilän. Perinteisissä dekkarimeiningeissä mennään: on taas tulipaloa, junaa ja vanhaa myllyä.

”Taivaan vallat!”

Fu Manchun saati esittelee meille myöhemminkin nähtävän rikollisen, kiinalaisen tiedemiehen Fu Manchun, joka tehtailee, mitäpä muutakaan, kuin maailmanvalloitussuunnitelmia. Varsinainen Bond-seikkailu on kyseessä, kun sanomalehtimies Terry Kerridan yrittää estää vaarallisen tiedemiehen suunnitelmat. Tällä kertaa mennään Lontoosta, New Yorkin kautta Haitin saarelle, jossa loppuhuipennus tapahtuu salaisessa tukikohdassa, joka sijaitsee valtavassa kraaterissa.

”Suuri Jupiter!”

Viimeisessä tarinassa taas herrasmiesmäinen Dick Chelford pelastaa naisia vaaratilanteista ja kohtaa salaperäisen Mustan apotin. Lukupaketti on kerrassaan mainio. Ja se ei sisällä nimeksikään väkivaltaa tai mitään liian jännittävää, siksi se sopii myös hieman nuoremmillekin lukijoille. Tosin vanhahtava kieli voi tuntua nuoremmista lukijoista oudolta. Itseäni se kiehtoi ja huvitti. Varsinkin nuo mainiot huudahdukset. Suomennos on erinomainen ajankuva

Tarinat ovat hidastempoisia ja rauhallisia, silti niissä kuitenkin tasaisin väliajoin tapahtuu jotain mielenkiintoa ylläpitävää. Käsikirjoittajia ja piirtäjiä ei liiemmälti mainita. Mielestäni kirjan ensimmäiset neljä seikkailua olivat mielenkiintoisia, mutta viimeinen hieman paikallaan junnaava. Kuvitus vaihtelee varsin paljon, mutta säilyttää koko ajan tasonsa. Ilmeisesti jopa saman tarinan sisällä on ollut useampia kuvittajia. Hienoa mustavalkoista viivaa.

Hauska ja nostalginen kokemus.

Egmont kustannus

Kommentoi

kommenttia