Beautiful Boy
Pisteet
3.5Arvio

Perhesuhteita narkomaanipojan katveessa


Huumeet ja niiden käyttö ei ole mikään uusi juttu elokuvissa. Ensimmäisenä itselleni muistuu mieleen rankka Christiane F. -tyttö metroasemalta vuodelta 1981. Eikä huumeista kertominen elokuvallisin keinoin ole tietenkään leikin asia, vaan vakava aihe, josta on hyvä tehdä leffoja. Hienoa, että tehdäänkin. Tältä elokuvalta sain vähemmän kuin odotin, mutta kyllä tämä katsoa kannattaa. 

Uusioperhe, isä David (Steve Carell, Konttori), poika Nic (Timothée Chalamet, Call Me by Your Name), uusi vaimo Karen (Maura Tierney, Teho-osasto) yrittävät pyörittää arkea kahden muun lapsensa kanssa, kun Nic aloittaa elämänsä huumeiden kanssa. Ensin pikku pössyttelyllä, mutta lopulta hän on koukussa meta-amfetamiiniin. Huumeeseen, jota haluaa kerta kerralta enemmän ja enemmän, samalla, kun se tuhoaa aivoja. 

Pojan päättymättömät lupaukset päästä kuiville, vieroitushoidot yhä uudelleen ja uudelleen koettelevat perhettä, ja kauempana asuvaa biologista äitiäkin. Vaikka pojan ja isän suhde on ollut aina vahva ja herkkä. Isä alkaa lopulta olla voimaton poikansa tilanteeseen ja hänen lupauksiinsa. Narkomaani osaa vetää oikeista naruista rahaa ja apua saadakseen, mutta myös isän on tehtävä suuri päätös.

Elokuva on kaunis, kevyesti rankka ja nojaa upeisiin roolisuorituksiin. Tietynlaista kainostelua ja pliisuutta elokuvassa on. Se etenee koko ajan, luottaen isän ja pojan välisiin muistoihin ja yhteisiin hetkiin lapsuudesta aikuisuuteen, mutta se ei tarjoa mitään yllätyksiä, eikä herätä voimakkaita tunteita, mitä taas ainakin itse tällaiselta elokuvalta toivoisin. 

Steve Carell on vanhemmiten päätynyt pyrkimään pois koomikkojumittuneisuudestaan, ja onnistuu tässäkin tekemään kipeän roolin rakastavana isänä. Maura Tierneytä on totuttu näkemään hyvissä draamallisissa tv-sarjoissa, mutta hän onnistuu erittäin hyvin myös valkokankaalla uusioperheen äitinä. 

Mutta jo aiemmin esim Call Me by Your Name -leffassa hehkuttamani Timothée Chalamet on kerta kaikkiaan jälleen kerran lumoavan taitava. Jätkä on reilu parikymppinen, ja osaa antaa taas tähänkin rooliin itsestään kaiken. Ei ihmekään, että hän on jo Oscar ehdokkaaksikin pääsyt. Näen hänessä jotain samaa kuin liian aikaisin poistuneessa River Phoenixissa. Toivotaan vain, ettei sama kohtalo astu peliin. Totuuden nimissä olisin antanut elokuvalle vähemmän pojoja, mutta en saanut silmiäni irti Chalamentin näyttelemisestä, joka todellakin nostaa elokuvan tasoa ja arvoa. 

Elokuvan loppu on tyylikäs. Kaksi viimeistä puhelinsoittoa kuulostavat kaikessa karmeudessaan pelottavan realistisilta ja isoilta päätöksiltä, mutta loppujen lopuksi totuuden narkomaaneista sanoo suoraan elokuvan sivuhenkilö, erään narkomaanitytön äiti. 

Suosittelen. Ei tästä yöunia menetä, vaikka antaakin ajattelemisen aihetta hetkeksi.

Kommentoi

kommenttia