Älä pukeudu päivälliselle

 Älä pukeudu päivälliselle

Kuvassa: Ville Majamaa, Jukka Leisti, Mari Posti ja Elina Rintala. Kuva: Harri Hinkka

Farssia farssin rakastajille.

Juurikin näin. Farssi on farssia, vaikka sen Long Island Ice Teassa pyöräyttäis pari kertaa ja antaisi hautua. Kyse on tietenkin alkoholista, kokkailusta, siitä kuka on kulloinkin missä ja sanoo miten. Myös ovista tullaan ja mennään, niin kuin kunnon farssissa pitääkin.

Täytynee tunnustaa, että tämän, ehkä suomen suosituimman farssin jo parina eri versiona nähneenä, nyt nauratti kovasti. En tiedä, onko se se alkoholi, mikä esityksessä saa naurattamaan, vai vain teoksen ajankohtaisuus? Marc Camolettin tekstihän ei ole kovin vanha. Se sai ensi-iltansa Pariisissa 1987, myöhemmin Lontoossa 1991 ja lopulta Broadwaylla 2012. Tarinan tilanteiden kaoottisuus voisi periaatteessa valitettavasti tapahtua meille kelle tahansa. Kaikessa kamalassa absursiuudessaan. Voi hirvistys. Kyllä. Valitettavasti.

Teksti jatkuu kuvien alapuolella.

TILANNE: KAVERI kutsuu kaverinsa viettämään viikonloppua kanssaan, että saisi olla rakastajattarensa kanssa, ja kaverin rakastajatar on kaverinsa vaimo, jolloin paikalle saapuvalla kokilla ja rakastajattarella on samankaltaiset nimet. Siinäpä kunnon soppaa kerrakseen.

Mikko Viherjuuri on armoton ohjaaja aikataulutuksessa ja iskuissaan. Tosin hän ei pärjäisi ilman huikeaa komboa. Nyt on valittu oikea näyttelijäkaarti hoitamaan homma. Jokainen isku, vieläpä näin ensi-illassa osuu kohdalleen. Jopa Ville Majamaa pystyy kääntämään menettämänsä äänen näytelmään sopivaksi, silti pudottamatta Jukka Leistiä.

Koko näyttelijäpoppoolta täydellinen ja terävästi ajoitettu kokonaisvaltainen viihdepläjäys. Katsoja istuu ja nauraa. Nostaisin vielä Mari Postin hyvin kirjoitetussa, mutta saakelin hauskassa, ja taidokkaasti näytellyssä roolissaan muiden yläpuolelle.

En mää farsseista tykkää, ja vaikka tän oon ennenkin nähnyt, niin nyt oli tiukasti ajoitettua ja hienoa huumoria. Minä jopa hörähtelin ja nauroin. Harvinaista.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää