Hevosten keinu

Kotalan pienviljelijäperhe palaa jälleen

Loistokkaasti markkinoitu ”Suomen hevonen -trilogian neljäs osa” jaksaa hauskuuttaa, varsinkin fanejansa. Tällä kertaa perhe löytää itsensä kerjuureissun tiimellyksessä keskeltä Romanian aavikkoa. Kauas on tultu kotitilan tiimellyksestä. Mutta tämä mielipuolinen perhehän pärjää ojassa ja allikossakin. Oli tilanne mikä tahansa.

Tällä kertaa vaivoina ovat vain venäjän mafia, pari jänistä ja entiset Nokian työntekijät. Kuulin ensi-illassa katsojalta ”pelastitte mun kevään tuomalla jatko-osan tähän näytelmäsarjaan”.

Hyvä niin. Tämä varmasti uppoaa aikaisempien osien (Suomen hevonen 2005, Yksiöön en Äitee ota 2007 ja Lämminveriset 2011) katsojiin. Onhan Sirkku Peltolan ”trilogia” kerännyt ennätysmäärän katsojia TTT:lle.

EIKÄ NÄYTELMÄ mikään huono ole.

Hahmot ovat kaikessa tragikoomisuudessaan ihan loistavia ja valitettavan osuvia kaikessa suomalaisuudessaan. Ja näyttelijät tekevät hahmoillaan huikeaa työtä.

Itse en vain jaksanut hirveästi innostua. Ensimmäinen puolisko jopa vähän tylsistytti, mutta onneksi kakkospuoliskolla pääsi nauramaan ääneen.

Teksti on ok, mutta täynnä tyhjänpäiväistä diipadaapaa. Pieni juonentynkäkin sen alta paljastuu. Aika heppoinen kuitenkin. Sorin sirkuksen upeiden nuorten ohjelmanumerot pelastavat visuaalisuudellaan paljon, muuten tylsähköä lavamaailmaa.

Päänäyttämö on mielestäni turhan suuri tällaiselle, Salmelaisen näyttämöllä tämä ehkä toimisi intiimimmin.

TEKNISESTI valaistus ja lavastus olivat jopa hieman tavanomaisia, en saanut niistä erityisiä kiksejä.

Kaikki näyttelijät tekevät upeat suoritukset. Ilkka Koivulan haluan nostaa hieman ylemmäksi hienosta roolityöstään.

Hyvää tasaista teatteria, iskee kehen iskee. Varmasti löytää katsojakuntansa, sitä en epäile.  Itse valitsisin TTTn huikeasta ohjelmistosta jonkun muun näytelmän.