Heavy Rain & BEYOND: Two Souls -kokoelma


Pelipaketti aikuiseen makuun


Kun first person shooter ja tasohyppelyt alkavat kylläsyttää, kannattaa tämä pelipaketti napata PS4:lle. Joitain vuosia sitten, alunperin pleikka kolmoselle julkaistut pelit saa nyt näppärästi samassa paketissa. Ja nyt pelataan aikuiseen makuun.

Kumpikin peli on hyvinkin hidastempoinen, mutta se ei haittaa. Itseasiassa se on positiivista. Tällaisia pelejä jaksaa hyvinkin pelata vielä duunipäivän jälkeen, pelkäämättä että, saa liiallisen adrenaalipiikin.

Beyond: Two Souls pelissä pelaaja ohjaa Jodie Holmes nimistä tyttöä, jolla on kiva, näppärä pikku kaveri nimeltään Aiden. Aiden asuu Jodien pään sisällä. Ja aina kun Jodie joutuu hankaluuksiin, tai tarvitsee apua, Aiden on mielellään paikalla. Pelin aikana käydään läpi Jodien elämästä viisitoista vuotta, lapsuudesta varhaisaikuisuuteen.

Mielenkiintoisen kykynsä takia pelaajan hahmo käy läpi lapsuuden, murrosiän, CIA:n kovan koulutuksen ja erikoistehtävät. Pelaajan päätökset muovaavat matkan varrella hahmoa ja loppuratkaisua. Jopa sitä, että aloittaako Jodie suhteen tutorinsa kanssa. Pelissä tallustellaan erilaisissa tilanteissa, välillä puuduttavan tylsästi, mutta välillä myös oivaltavan mielenkiintoisissa ympäristöissä.

Välillä on pakko käyttää Jodien telekineettistä Aiden hahmoa, että peli etenee. Peli on periaattessa mielenkiintoinen ja hyvin käsikirjoitettu, mutta hyvin epätasapainoinen. Välillä stoori etenee hyvinkin sutjakkaasti, mutta välillä junnataan tylsissä kohdissa tyyliin ”pakkaa matkalaukkuusi mitä tarvitset” -kohtauksissa.

Toisaalta taas tehtävissä taistellaan, hiiviskellään ja räjäytellään asioita mielen voimalla, joka saa sydämen sykkeen nousemaan. Grafiikka on kaunista. Ääninäyttelijöille iso plussa, ovathan he sentään Hollywoodin tähtikaartia: Ellen Page, Willem Dafoe.

Pelin motoriikka toimii suht ok. Jodien liikuttaminen on helpohkoa, mutta välillä, kun olisi Aidenin vuoro liikkua pisteestä toiseen astraalitasolla ja tehdä asioita, pelaajalla nousee hiki hattuun. Varsinkin kun kuolleiden ihmisten sielunsirpaleita pitäisi yhdistää.

Mielenkiintoinen ja hyvin käsikirjoitettu peli.

heavy-rain-hd-screen-02-ps4-eu-17nov15

The Heavy Rain pelissä taas ohjaillaan perus Pentti-perheenisää. Alussa kaikki on hyvin. On vaimo, lapset ja kaunis koti. Traaginen lapsen menetys (turhankin pitkän peli-intron jälkeen), heittää pelaajan aurinkoisesta onnelasta tummanpuhuvaan todellisuuteen.

Vaimo on jättänyt, ja nyt yksinhuoltajaisänä eletään pienessä kämpässä laitakaupungilla, jossa vaanii origamitappaja. Pikkuhiljaa juoni alkaa avautua pelaajalle. Tässäkin pelissä kaikki aiemmin tehty ja koettu vaikuttaa lopputulokseen.

Tehtävää on paljon, jääkaapin sisällön tutkimisesta lapsen kasvatukseen. Pelaaja pääsee myös nauttimaan eri hahmoilla pelaamisesta.

Jokainen hahmo avaa pelin käsikirjoitusta arvoituksellisesti. Adhd-pelaajan ei tätä peliä kannata edes harkita, sillä peli on tooodella hidastempoinen. Jokaiseen asiaan voi puuttua ja toimia jollain lailla.

Se miten loppuratkaisu tapahtuu, muovautuu jälleen kerran pelaajan tekemien päätösten myötä.

Pelattavuus ja hahmojen liikuteltavuus toimii ihan ok. Välillä tarina junnaa kivuliaasti paikallaan ja pelaaja miettii, mitähän tässä pitäisi seuraavaksi tehdä? Mutta sitten taas mennään aimo harppauksin eteenpäin.

Mielenkiintoista puuhastelua vähän kinkysti twistatun Simsin tapaan.

 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää