Vuoden 2019 kiinnostavimpia elokuvia

Viime vuosi oli taas kerran elokuvissa mitä mainioin. Joidenkin leffojen kohdalla odotukseni olivat korkealla, ja ne olivat täydellisiä floppeja, tai vain semi ok. Muutama mainio yllätyskin joukkoon mahtui. Kun viime vuonna listasin vuoden 2018 mielenkiintoisimpia elokuvia, onnistuin aika monen kanssa olemaan oikeassa. Pari leffaa siirrettiin kuitenkin vasta vuodelle 2019. Alita saanee ensi-iltansa piakkoin ja yksi mielenkiintoisimmista odotukseni kohteista New Mutants siirrettiin kaikenlaisten vaikeuksien takia hamaan tulevaisuuteen. 

Solo, Avengers Infinity War, Deadpool 2, Bohemian Rhapsody saivat minulta kovat tähdet. The Predator ja Halloween putosivat sinne keskivertoihin. Pacific Rim Uprisingiä en ole vieläkään nähnyt. Mary Shelley ei päässyt Suomessa teatterilevitykseen ja Annihilationin kanssa kävi niin, että se tuli leffalevitykseen vain jenkeissä, ja euroopassa se tuli suoraan Netflixin ostamana suoratoistoon, jopa aiemmin, kuin jenkkien ensi-ilta oli. 

Leffateatterissa tuli käytyä reilut kuusikymmentä kertaa. Muutama elokuva pariinkin otteeseen. Vuoden parhaaksi elokuvaksi vuoden 2018 parhaimmiston koosteessa valitsin Call Me by Your Name -elokuvan. Kävin myös elokuvateatteri Niagarassa katsomassa erikoisnäytöksiä. Niistä mieleenpainuvimmat Tobe Hooperin alkuperäinen Poltergeist, John Carpenterin Prince of Darkness ja Gus Van Santin Matkalla Idahoon. Klassikkoja kaikki. Vaikka ne löytyvät dvd-hyllystä, kyllä elokuva on aina elokuvateatterissa parempi.

Mitäs sitten ensi vuodelta odotettavaa?

Paljonkin. Listataanpa tähän muutamia elokuvia joita odotan.

Lähdetään lapsellisesti liikenteeseen. Uskoisin, että tuleva Toy Story 4 ainakin räjäyttää pankin. Itseäni enemmän kylläkin kiinnostaa animaatioversio The Addams Familysta. Myös efektejä ja oikeita ihmisiä sekoittavat Disneyn klassikoiksi piiroselokuvina tutuiksi tulleet Dumbo, Aladdin ja Lion King saavat tänä vuonna lihaisammat versiot. Myös Pokémon Detective Pikachu voi olla niin lasten, kuin Pokémon Gon aikuisempienkin pelaajien suosikki. 

Myös uusintaversioita vanhoista klassikoista on luvassa. Itseäni kiinnostavat seuraavat re-maket: Uinu uinu lemmikkini, Child’s Play, Se osa 2, Hellboy ja Terminaattorin re-boottaus.

Kauhuelokuvista odotan kauhulla ja jännityksellä jatko-osaa Happy Death Day 2 U, koska ensimmäinen oli varsin näppärä, ja uudenlainen. Myös scifi tyyppinen Chaos Walking kuulostaa mielenkiintoiselta. Ei ehkä niinkään kauhua, mutta ainakin jännitystä on luvassa M. Night Shyamalanin vanhempia elokuvia yhdistelevässä Glass herkuttelussa

Scifistä puheen ollen, vuoden lopussa ilmestyvä Star Wars IX on varmasti vuoden odotetuimpia. Jokohan siihen pian saa varattua lippuja? 

Myös perinteisemmältä kuulostava Ad Astra kutsuu minua katsomaan.

Sarjakuva elokuvia tulee taas aikamoinen liuta. Animaatio Spider-Manin jälkeen nähdään taas oikeaa Hämähäkkimiestä, eli Spider-Man: Far from Home. Siinä Spiddu saa vastaansa Jake Gyllenhaalin esittämän Mysteerion. Hieman skeptisesti vielä tässä vaiheessa suhtaudun Captain Marvel elokuvaan, samoin kun uuteen Avengers: Endgame elokuvaan. Nähtäväksi jää.

Eniten innostavat kuitenkin X-Men iloittelu Dark Phoenix, sillä jos käsikirjoitus toimii, tässä voi olla vuoden paras sarjisleffa? Ja edelleen kuola valuen odotan sitä The New Mutants elokuvaa. Josko se nyt tänä vuonna viimein saataisiin valkokankaalle?

Draaman puolelta en listoja plaratessani oikein löytänyt mitään järisyttävän uutta ja odotettavaa, mutta kyllähän Downton Abbey -elokuva on ehdottomasti nähtävä. Näistäkinhän on huhuttu, että näitäkin tulisi useampi. Nähtäväksi jää.

Mutta kiitos kaikille lukijoille vielä vuodesta 2018! Käykäähän katsomassa paljon elokuvia vuonna 2019!

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää