Vuosi on jälleen kerran ollut antoisa, niin leffojen, kuin sarjakuvienkin suhteen.


Viime vuoden lopulla nostin nipun elokuvia mietintämyssyyn, että joskos näistä tulisi jotain mieleenpainuvaa? Osasta tuli, osa ei ihan niin toiminutkaan.

Tässä vaiheessa eletään jo melkein joulussa, tätä kirjoittaessani. Vielä on tulossa muutama kova leffa ensi-iltaan, mutta en ihan usko niiden päätyvän kuitenkaan vuoden parhaimmistoon. Ja otan oikeudekseni jälleen, näin vuoden päättyessä, ja tarkoin harkittuani muuttaa antamaani arvioskaalaa, eli joku huonompia tähtiä arviointihetkellä saanutcelokuva voikin nousta kategoriassaan enemmän tähtiä saaneen yli.

Kovimmat vuoden 2018 elokuvat kategorioissaan.

Komediasarjassa ei ollut paljon kilpailua, ellei mukaan lueta naurettavaa Skyscraper elokuvaa, jolle annoin täydellisen soikean nollanpistettä. Vuoden paras naurattaja oli ehdottomasti Happytime Murders.

Kotimaisia elokuvia ehdin vuoden aikana käydä useammankin katsomassa, valitettavan moni jäi myös näkemättä. Mieleenpainuvimpien joukossa olivat Kyrsyä ja kauniin outo Pihalla, josta en arviota tenhyt. Kuitenkin parhaan kotimaisen elokuvan pystin saa Samuli Vauramon tähdittämä Kääntöpiste.

Kauhuelokuvien täyttämä vuosi oli myös mainio. Paljon oli odotuksia uudelle Halloweenille ja Heridetarylle, sekä Suspirian re-makelle. Kaksi ensimmäistä olivat lieviä pettymyksiä ja Suspiria saakoon erityis maininnan visuaalisuudestaan. Kuitenkin kaikista kammottavin, kauhein, ilkein ja ennalta-arvaamattomin kauhupläjäys oli Hiljainen paikka, kaikessa kuumottavuudessaan.

Sarjakuvafriikkinä, niistä tehtyjen elokuvien arvioiminen ja järjestykseen pistäminen on aina yhtä haastavaa. Ja vuosi oli jälleen tällä saralla Marvelin. Sori DC, te pärjäätte erittäin hyvin sitten tuossa sarjakuvien parhaimmisto luettelossa. Kolmanneksi loppujen lopuksi ylsi lievä pettymys Avengers Infinity War. Kakkoseksi kimmahtavat samalle sijalle yllättävän hyvin toiminut Venom ja ehdottomasti taas Deadpool järisyttävän hyvällä kakkososallaan. Mutta yllättäen paras sarjakuviin perustuva leffa oli Spider-Man kohti hämähäkkiversumia -animaatio. Olkoon ensi vuosi myös yhtä antoisa sarjisleffojen osalta. Niitä nimittäin on taasen tulossa aikamoinen liuta.

Scifi ja fantasia kategorian huipulle nousi oikeastaan vain kolme elokuvaa. Voittajalle hävisivät Ihmeotukset Grindewaldin rikokset, vaikka se saakin vuoden parhaan 3D-kunniakirjan sekä miellyttävästi toiminut Ready Player One. Ykkoseksi kuitenkin valitsen Solon sooloseikkailut. Jännittää jo, miten ensi vuosi päättyy sitten uusimpaan Star Wars seikkailuun.

Kategoriassa muut elokuvat, pääosin draamaa, olikin sitten hankaluuksia päättää se paras. Huikeita elokuvia oli niin monta. Paras elokuva olisi voinut olla The Disaster Artist, Fantastinen nainen, Life Itself tai Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Mutta kärkikolmikkoon selvisivät Jasper Pääkkösenkin tähdittämä BlacKKKlan man ja Bohemian Rhapsody, josta ennustaisin Rami Malekille, jos ei pystiä, niin ainakin Oscar-ehdokkuutta.

Mutta vuoden paras elokuva tässä kategoriassa, sekä itseasiassa ehdottomasti muutenkin vuoden kaikista paras elokuva on Call Me by Your Name. Se on yksinkertaisesti vain kaunis. Jos et ole tätä elokuvaa vielä nähnyt, annan vahvan suosituksen. Löytyy paristakin suoratoistopalvelusta.

Siinä vuoden parhaat elokuvat, ja nyt sitten parhaimpien sarjakuvien pariin

Amerikkalainen DC-kustantamo (RW kustantamon huikealla panostuksella) oli suuressa osassa Suomen markkinoilla tänäkin vuonna. Parhaiksi DC-sarjakuviksi valitsen Teräsmies Punatähden poika ja Oikeuden puolustajat 1 Kadotuskoneet -albumit. Ai miksi en nostanut tähän yhtään Batmania? Siksi, että Batmaniltä tuli niin monta albumia, että ajattelin tehdä hänelle ihan oman ryhmänsä. Kovia kertomuksia ja tarinoita myös herra Lepakkomies ehti seikkailla. Kolme oli ylitse muiden.

Batman Minä olen itsemurha ja Yön ritari III Herrakansa jäivät kuitenkin hieman jälkeen upeasta Batman Europa kirjasta. Pakko-ostos Battis faneille. 

Myös jonkin verran tuli Suomalaista sarjakuvaa tänäkin vuonna arvioitua. Fingerpori on aina hyvä, ja myös tamperelaisen Kapteeni Kuolion seikkailut, mutta kyllä kuitenkin valitsen vuoden suomalaiseksi julkaisuksi Johanna Jasminen (Turuust) strippeihin perustuvan albumin Kummitus, joka kaikessa hauskuudessaan on kertakaikkisen mainio.

Erityismainintapalkinnot saavat tänä vuonna sarjajatkumot, eli Preacher 5 ja Sandman 6. Näistäkin suuri kiitos ja kumarrus RW kustannukselle kuten myös Likelle Saga 7 jatkumosta.

Mangaakin on tullut luettu sillä oudolla väärällä järjestyksellä, joka mangaan kuuluu, useita pokkareita (miksi ne muuten ovat aina pokkareita?). Maaliviivalle päätyivät koko Tarkastaja Akane Tsunemori saga ja loppuvuodesta alkanut Poissa. Poissa veti voiton, enkä malttamattomana ole voinut olla katsomatta sarjaa suoratoistopalvelusta itkettävään loppuun saakka. 

Tämän vuoden erikoisimman ja oudoimman sarjakuvan palkinnon nappaa myöskin suomalainen D’Moleyk Myyrien aika. Tämä melkein puhekuplaton sarjakuva vangitsee kuvallisella ja kertovalla taiteellaan lukijan välittömästi.

Mutta yllättäen tämän vuoden parhaan palkinnon nappaa nuorempana vihaamani sankari, Corto Maltese Ekvatoria. Vaikka Hugo Pratt on poissa, hänen sielunsa ja säilyy uusien sarjakuvataitureiden käsittelyssä. Upea sarjakuvakirja jonka hidastempoisuus kiehtoo ja nappaa lukijan mukaansa.

Upea sarjakuvavuosi taas takana. Vaikka koko ajan tuntuukin, että kustantamoita putoaa pelistä pois, silti mainiota sarjakuvaa on löydettävissä. Minulle itselleni ainakin sarjakuva on konkreettisessa, lehden tai kirjan muodossa, se ainoa tapa nauttia matkasta, milloin avaruuteen, milloin ajattomuuteen tai pelottavaan tosimaailmaan. Älkää ihmiset unohtako sarjakuvaa. Se on populäärikulttuurin yksi tärkeimmistä kulmakivistä. Se kiihottaa kaikkeen muuhun taiteeseen ja se toimii myös pohjana niihin suosittuihin sarjoihin ja megaelokuviin, joita te katsotte. 

Että sellainen vuosi sitten takana. Nyt joulun odotusta ja uuden vuoden uusia mahdollisuuksia toivolla odottaen. 

Kommentoi

kommenttia