Batman: Europa Deluxe

Batman ja Jokeri lyövät hynttyyt yhteen ja matkaavat ympäri Euroopan suurkaupunkeja

En muista milloin olisin hetkeen saanut pitää hyppysissäni näin kauniisti kuvitettua sarjakuvaa. Vieläpä kun Batman ja Jokeri seikkailevat itsellenikin tutuissa maisemissa. Onnistunut tarina ja vielä onnistuneempi kuvitus. Siitä vastaavat yhdessä uudet ja vanhat kuvittaja konkarit. Batman saa kehoonsa Kolossi viruksen salaperäiseltä viholliselta. Hänellä on viikko elinaikaa ja löytää parannuskeino.

Myös Batmanin pahin vihollinen, Jokeri on tartutettu samalla viruksella. Maailman ehkä tunnetuimpien tappelupukareisen ei auta kuin toimia yhdessä ja etsiä johtolankoja ympäri eurooppaa. Ensin tie vie Berliiniin. Tuttuja monumentteja, kaupungin historiaa, ja tottakai Jokeri laulelee Lily Marlenia. Berliinistä löytyvä hakkeri Nina johdattaa kaksikon Prahaan. Vastaansa se saavat puisia robotteja ja muuta mukavaa. Historiaa kerrataan, ja kerrotaan kuinka Jan Palach sytytti itsensä protestiksi tuleen aukiolla. Jokeri ei tietenkään voi olla vitsailematta: ”Pitääkö täällä sytyttää itsensä tuleen saadakseen huomiota?”

Historiallisen mustaa huumoria. Matka jatkuu Pariisiin, jossa katakombien kätköistä löytyy joukko Jokerin palvojia. Heidän ansiostaan päästään taas lähemmäs salaperäistä vihollista. Arvoitus ja se, kuka on parimme vihollinen ratkeaa lopulta Roomassa. Missäs muualla kuin Colosseumin toimiessa päänäyttämönä, kuten viruksen nimikin kertoo. Tarinan ratkaisu on mielenkiinoinen.

Hieno tarina historiallisissa puitteissa. Upeaa, että eurooppalaiset ovat päässeet tarinaa kirjoittamaan. Jenkkiläisten käsissä tästä ei olisi tullut varmastikaan näin hyvä. Jingjang-kuviota Batmanin ja Jokerin ympärillä tiivistetään. Ilman toista ei olisi toista ja he eivät voi elää ilman toisiansa.

Batman on oma yrmy itsensä, Jokeri paiskoessa vitsejä. Pelkästään hänen antamat lempinimet Batmanille naurattavat. Batsy, Battis, Batula. Vaikka vitsejä viljelläänkin, tarina on tiukka, vakava ja jopa raaka. Aikuisella tavalla. Tarina ei kuitenkaan ansaitse ihan viittä tähteä, mutta koska kuvitus on jotain paljon viiden tähden yläpuolella, siksi tämä kokonainen (alunperin neljässä lehdessä julkaistu) tarina ansaitsee ehdottomasti kaikki mahdolliset tähdet.

Kuvitusta ei voi edes sanoin kuvailla. Se on häikäisevän kaunista. Vesivärimäistä, pehmeää ja monia kuvitustyylejä yhdistelevää. Välillä ei voi olla varma, että onko tuo tutun kuvittajan jälkeä, vai onko hän vain lähtenyt villisti ja taiteellisesti fiilistelemään oman totutun tyylin ulkopuolelle.

Myös vaihtoehto kansikuvagalleriaan kannattaa uppoutua hetkeksi. Itse olisin kuitenkin valinnut opuksen viralliseksi kanneksi jonkun hieman taiteellisemman kuin nykyinen.

Suomentaja Janne Suominen tekee jälleen takuuvarmaa duunia, ehkä jopa sen ylikin, itsensä ylittäen. Ehdoton hankittava ja luettava.

Tarina: Matteo Casali ja Brian Azzarello
Kuvittajat: Jim Lee, Giuseppe Camuncoli, Diego Latorre, Gerald Parel
Suomentaja: Janne Suominen
RW kustannus