Vanhan naisen vierailu

 Vanhan naisen vierailu

Kuvassa etualalla Keijo Kuivanen ja Ilkka Koivula, ylhäällä Tuire Salenius, Janne Kallioniemi ja Matti Pussinen-Eloranta. Valokuva Kari Sunnari.

Erilaisia hahmoja verkkokalvolle vyöryttävä näytelmä

Täytyy myöntää, että tästä Tampereen Työväen Teatterin Vanhan naisen vierailu näytelmästä on hyvin haasteellista kirjoittaa kritiikkiä, koska en ole ihan varma mitä näyttämöllä oikeastaan edes tapahtui. En ihan ymmärtänyt näytelmän tyylilajia ja ajoittain tekstikin jotenkin suhahti hiusrajani yli, mutta ei näytelmä missään nimessä huono ole.

TARINAN IDEA on pieni köyhtyvä kylä jossain päin eurooppaa. Kylpylä ja tehtaat on lakautettu, kaikki on konkurssin partaalla, jopa kaupungintalokin on ulosmittauksessa. Huhu kuitenkin kiirii, että rikas perijätär, kylästä nuorena häpäistynä pois lähtenyt Kläri Wäscher on tulossa vierailulle kylään. Ja hän on luvannut lahjoittaa kylälle ja kyläläisille valtavan summan rahaa. Mutta hänellä on ehto. Tappavan julma ehto. Tästä alkaa kissa-hiiri-leikki kyläläisten, vanhan naisen ja tapon kohteena olevan Klärin nuoruuden rakkauden kesken. Kyläläiset ovat varmoja siitä, että joku hoitelee päiviltä pois kylän kauppiaan, ja alkavat ostaa velaksi maallista mammonaa. Jopa kauppiaan oma perhe yhtyy tuhlailuralliin.

En oikeastaan osaa edes sanoa, mihin tyylilajiin näytelmä on ohjattu ja tehty. Huumoria löytyy karikatyyrisistä oudoista hahmoista, sysimustaa komediaa näytelmän tekstistä, joka on myös samalla dekkarimainen jännitysnäytelmä. Alkupuolisko on jopa puuduttava, kunnes katsojat kuulevat Vanhan naisen ehdon. Siitä hetkestä näytelmä aloittaakin kiinnostavan nousun väliaikaan asti, kunnes toinen puolisko taas lässähtää.

Hahmoja kyllä vyörytetään näyttämölle tasaista tahtia. Toinen toistaan omituisimpia tyyppejä, jotka kaikki ovat rahanahneita. Oudoimmat hyvinkin groteskit hahmot, eunukit Koby ja Loby, ovat jopa pelottavia, kuin friikkisirkuksesta karanneet. Tarinahan on perinteinen kostotarina. Rahanhimosta ja ikuisen rakkauden etsimisestä ja itsensä julkisuuden valokeilassa pitämisessä.

Tarina on toisaalta hyvin ajankohtainen, kaiken tämän laman ja taantuman keskellä. Mutta tarina ei itseasiassa vain ole kovinkaan kiinnostava. Enkä oikein tiedä, minkälaiselle yleisölle tämä näytelmä on tarkoitettu Ja suunnattu. Minuun se ei kolahtanut.

MUTTA HYVÄÄKIN näytelmässä on. Nimittäin se kuulostaa ja näyttää hyvältä. Musiikkina toimii jopa sirkusmainen hieman surumielinenkin musiikki, ja se johdattaa kauniisti kohtauksesta toiseen. Ja usein kohtaukset on tehty kauniin näköisiksi, kuin valokuviksi. Usein Tuire Salenius (Kläri) on vain taustalla parvekkeella, seuraten kun hänen aloittamansa mielipuolinen peli laittaa kaupungin asukkaat sekaisin lausuen muutaman repliikin. Ja valot toimivat upeasti, luoden hienoa tunnelmaa kohtauksiin. Myös käytetyt valoprojisoinnit hivelevät silmää. Mieleenpainuvin varmasti Salenius mustana leskenä kutomansa sykkivän hämähäkinverkon keskellä.

Näyttelijöistä kukaan ei oikeastaan nouse kenenkään yli, tai jää kenenkään jalkoihin. Kaikki tekevät roolinsa ammattitaidolla, useat jopa useammankin roolin, hyvinkin nopeilla vaihdoilla.

Mielenkiintoinen näytelmä, joka kuitenkin jättää vain pohtimaan, että miksi tämä on tehty ja ketä varten?

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää