Diabolik

Diabolik / LikeMestarivaras iskee jälleen kerran

Italialaiset sisarukset Angela ja Luciani Giussani kehittelivät aikuisille suunnatun Diabolik sarjakuvan 1960 luvun alkupuolella, myöhemmin he möivät sarjakuvan oikeudet eteenpäin, ja jättäytyivät itse pois sarjakuvan teosta, mutta Italiassa Diabolik ilmestyy edelleenkin. Jokin aika sitten siitä tehtiin jopa tv-sarja.

Diabolik on palavasilmäinen ammattivaras, joka robinhoodmaisesti varastaa rikkailta ja suojelee vähäosaisia. Hän pukeutuu kokomustaan vartalonmyötäiseen asuun, joka paljastaa vain hehkuvat silmät ja kulmakarvat. Hän ei koskaan käytä tuliaseita, enemmänkin tikareita ja huumaavia kaasuja. Hän on naamioitumisen mestari. Erilaiset kuminaamarit ovat hänen tavaramerkki.

Yhdessä rakastettunsa, Eva Kantin kanssa hän yrittää olla joutumatta tarkastaja Ginkon näppeihin. Tämä suoraselkäinen poliisi on koko ajan Evan ja Diblon kintereillä, ja onkin pyhittänyt elämänsä heidän saattamiseksi vankilaan ja kuolemantuomioon.

ITSE tutustuin kyseiseen sarjakuvaan 1970-luvun loppupuolella, jolloin sitä oltiinkin Suomessa julkaistu. Ensimmäiset sarjakuvakokemukseni ovatkin juuri näiltä ajoilta. Kerran kuussa pääsin ”isoon kaupunkiin”, eli Kajaaniin. Ja siellä linja-autoaseman divariin. Ensimmäiset Tähtien sota, King Kong, Yoko Tsuno ja nimenomaan Diabolik-sarjikset tuli tuolta hankittua.

Ilokseni Like kustantamo ottikin Diabolikin tämän vuoden julkaisulistalle. Tässä kaksiosaisessa mustavalkopokkarissa on kaksi peräkkäistä tarinaa, ja ne on alunperin julkaistu vuonna 1972.

TARINOISSA Diabolik luulee rakkaansa kuolleen, ja jää kiinni tarkastaja Ginkolle. Samalla hän paljastaa kaikki piilopaikkansa, menettää kaikki rahansa, samalla kun hän menettää myös elämänhalunsa. Koska ilman Evaa hänelläkään ei ole syytä elää. Mutta sitten seuraa sarjakuvalle uskollinen yllätyskäänne, täpäriä pelastautumisia, värikkäitä takaa-ajoja ja muuta jännittävää.

Kuvitus on taidokasta, jokseenkin, niinkuin tarinassakin ja dialogissakin näkyy tietynlainen ajan havina. Nykynuorille tarinan lukeminen, pakollisine ”ooh, suutele minua” kohtauksineen voi olla kiusallista, mutta tällaisen retroilijan mielestä tätä oli ilo lukea.

Hienoa Like!

Kustantamo: Like

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää