Tarpeettomia ihmisiä

Perus-Suomi. Perusperhe. Peruslama. Perusperheväkivalta.

Hemmetti vieköön. Ohjaaja Muranen tekee sen taas. Pistää jälleen kerran ihmiset katsomaan vakavaa näytelmää ja pyyhkimään silmäkulmiaan. Ja jälleen kerran tyylillä ja taidokkaasti. Toki kiitos kuuluu myös liian aikaisesti keskuudestamme poistuneelle, huikeita tekstejä kirjoittaneelle Lundánille.

Perheen isä Kari jää työttömäksi asennushommistaan. Siwan kassana toimivan Tuulan on pienestä ylennyksestään huolimatta elätettävä kolmihenkistä perhettä pienellä palkallaan.

Isä Kari lyyhistyy potkujensa jälkeen surkuttelevana junttina oman miehisyytensä rippeisiin sohvaperunaksi. Päivät kotona itsesäälissä rypien. Tuula vaimo yrittää kannustaa eteenpäin kursseille, tai vaikka edes siivoustöihin, mutta tämähän ei Karin ylpeydelle sovi.

”En mä tietenkään sua pelkää”

Yhden kerran kun vaimoaan lyö, senhän voi sopia, ja kaikki on anteeksi annettavissa? Perheen lapsi toki näkee ja kuulee kaiken ja piiloutuu huoneeseensa ja väkivaltaisten konsolipelien maailmaan. Sivustatarkkailijat nuori Sonja ja Tuulan paras ystävä Petri, yrittävät auttaa tilannetta. Petri on puhua pulpattava nössö, josta ei ole edes kertomaan omista tunteistaan, saati sitten rohkeutta sanomaan kenellekään mitään vastaan. Hän on pelkkä antautuja.

Tarpeettomia ihmisia 5
Kuvaaja: Harri Hinkka Kuvassa: Eeva Hakulinen, Matti Hakulinen ja Antti Järvelä

Tässä näytelmässä miehet ovat inhorealistisia sikoja, luusereita ja omahyväisyyttään täynnä olevia kusipäitä. Munaa heillä ei todellakaan ole. Naisroolit ovat vahvoja. Pikkuvanha, kovia kokenut Sonja on ainoa, joka yrittää nousta miehiä vastaan, ja toimia järjen äänenä. Tuula herää vasta lopulta, kun peli on jo siinä pisteessä, että on mahdollista sanoa vastaan, toisen pystymättä puolustautumaan.

”Tästä eteenpäin sä otat sit itse kaikki iskut vastaan vapaaehtoisesti”

USKOMATTOMAT ROOLISUORITUKSET kaikilta. Tekee oikein pahaa katsoa todellisen elämän avioparia Matti ja Eeva Hakulista Karin ja Tuulan rooleissa. Matti tuo hahmossaan esille suomalaisen miehen ällöttävän karikatyyrin liiankin puistattavasti. Eeva alistuvana naisena on myös kamalaa katsottavaa, hienosti näyteltynä. Eevan viimeinen lyhyt monologi miehelleen on kaikessa itkuntyrskeessään huikeaa katsottavaa ja kuunneltavaa.

Tarpeettomia ihmisia 6
Kuvaaja: Harri Hinkka Kuvassa: Elina Keinonen ja Eeva Hakulinen

Arttu Ratinen on onneksi saanut taas hyviä draamarooleja. Niissä hän on parhaimmillaan. Nytkin hän tekee hienon roolin mitään aikaansaamattomana vatkulina Petrinä. Ja hänen hahmonsa tuokin näytelmään tarvittavaa huumoria. Ettei nyt kuitenkaan ihan liian synkäksi mentäisi.

Mutta illan parhaan annin antaa tuore kasvo Elina Keinonen. Hän saa reilun kaksikymppisen Sonjan hahmoon sen tarvitsemaa rohkeutta, aikuisuuden kynnyksellä elävän nuoren naisen eloa ja voimaa juuri sopivalla tavalla. Korkokengissä tepastellessa ja huikean hauskan naurun saattelemana. Ihan nappisuoritus kaikessa loistavuudessaan.

Reko Lundán on kirjoittanut hienoja tekstejä. Niissä suomalainen melankolia ja alakulo kohtaa sujuvasti huumorin. Ja todellakin totuuden meistä suomalaisista sellaisina kuin me oikeasti olemme. Helppoa itkeä ja nauraa katsomossa itsellemme. Ja tämäkin teksti on jälleen kerran ajankohtainen lama-ajan kuvaus.

Miika Muranen (katso myös kritiikkini Kaikki on kohta hyvin) on nyt peräkkäin saanut ohjattavakseen kaksi ihan huikeaa tekstiä täällä Tampereella. Pidän Murasen vähäeleisyydestä näyttelijöiden lavalle asettelussa. Kaikkea ei tarvitse näyttää. Silti hän saa pienillä jutuilla näyttelijöistään esiin kaiken tarvittavan. Muranen luo myös kauniinnäköisiä jopa stillkuvamaisia kohtauksia, jotka porautuvat pitkäksi aikaa verkkokalvoille.

Myös biisivalinnat olivat ehkä liiankin osuvia. Anna Puun ja Haloo Helsingin sanoitukset saavat ihan uuden näkökulman. Kaunis Olympen versio Granberriesin Zombie klassikosta lähtee heti kuunteluuni, ja ehkä jopa hieman kliseinen, mutta niin kettumainen valinta Chisun Yksinäisen keijun tarina biisistä on se viimeinen niitti itkukanavien laukaisuun.

ARKA AIHE. Hyvä, että tällaista näytetään. Upea teksti, kiitollinen ohjaus. Kamalaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Sanoin avecilleni väiajalla, että en halua tai uskalla mennä katsomaan tätä loppuun, kun hyvin tietää, että tässä ei hyvin käy. Näytelmän jälkeen viinilasi tärisee kädessä vielä pitkään esiripun laskettua.

Kommentoi

kommenttia

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää