Yoko Tsuno: Khanyn salaisuus

Japanilaistytön tie vie taas kerran pitkälle avaruuteen

Elektoniikkainsirööninä tunnettu japanilaistyttö on viihdyttänyt meitä suomalaisia jo nelisenkymmentä vuotta. Itse, hyvin kakarana ostin ensimmäisen Non Stop -albumin (ei koskaan uudelleenjulkaistu, Yoko Tsuno – Elämän rajoilla) vuonna 1978. Siitä saakka olen ollut koukussa tämän japanittaren ja hänen kavereidensa seikkailuihin.

Eri julkaisijoiden myötä olemme saaneet nauttia Yokon seikkailuista niin Maa-planeetalla, kuin avaruudessa, Suomessa jo yli kahdenkymmenen julkaisun verran. Niin sanotusti tämä uusin ”jopa salassa pidetty” teos on nyt suomen julkaisujen kirjallisesti osa 20. Ja teoksia on hienosti julkaistu noin vuoden välein.

Paljon on näihiin vuosiin mahtunut, ja täytyy sanoa, että vailla Leloup toki toistaa itseänsä, me fanit hänestä pidämme.

Tällä kertaa Yoko Tsuno seikkailee jälleen kerran Vinea planeetan ystäviensä kanssa. Nuo vaaleansiniset muukalaiset tarvitsevat jälleen neuvokkaan nuoren tytön apua, mutta onko heillä sittenkään taaskaan puhtaat jauhot pussissa?

Nyt mennään Mars-planeetalle, jossa kohtaamme aikaisemmista albumeista tuttuja, ja jopa unholaan jääneitä vinealaisia tuhoaseineen. Mutta myös uuden maahankin kelpaavan hybridimuodon. Tuhoase osoittaa kohti maata, pystyykö Yoko Tsuno pysäyttämään sen ajoissa?

Leloup on juonenkuljettelussaan nero. Samalla kaavalla aina mennään. Ensin hieman sivuhahmojen pelleilyä ja pohjustusta, jopa juonellista tylsää pitkitystä. Ja sitten viimeiset kaksikymmentä sivua tiukkaa actionia. Cool ja hienoa. Kuin perusjenkkileffasta suorastaan.

Kuvitushan on pikkutarkkaa viivaa. Kaikki talot, avaruusalukset ja sädeaseen piirrokset ovat kohdillaan. Tekstiä on paljon, ja niin on kuvissakin katseltavaa.

Nautinnollinen paketti Yoko Tsuno on aina. Silti albumi Elämän Rajoilla on Leloupin paras ja mielenkiintoisin. Harmi, että moni sitä ei enää saa käsiinsä. Tässä vaiheessa kustantajille vink vinkKhanyn salaisuus ei ole Leloupin, eikä Yokon parhaita, mutta aina ilo katsella, lukea ja matkata avaruuteen.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää