Loistavaa teatteria ei koskaan näe liikaa.

Valitettavan harvoin näkee ja kokee teatteria, jonka jälkeen tärisee tunnin. Nyt näin. Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö muuttui hetkeksi visuaalisesti ja hahmollisesti lapsuuteni 70-luvun muistoiksi.

”Ostitko fluoritabletteja?” ja ”Kiss-kissit on parhaita Fazerin parhaista” -repliikit lavalta saavat minut pudottamaan kaikki suojamuurit. Olen ja elän taas omaa lapsuuttani.

Koko näytelmän ajan mietin, että saako nyt nauraa vai pillahdanko itkuun. Huima tunteiden vuoristorata, jota haluaa kuitenkin koko ajan lisää ja lisää. Harvoin toivoo, että väliaika voisi olla lyhyempi.

Sitäpaitsi kukaan ei muutenkaan väliajalla paljoa puhele. Tuntuu kuin koko yleisö olisi hypnotisoitu. Joukkohypnoosi.

Tarina on se sellainen suomalainen tarina. Perhe: äiti ja isä, kaksi poikaa. Tämä tarina on poikien näkökulma. Tilanteeseen tulee toinen nainen, tapahtuu ero, isä ryyppää ja äiti muuttuu itsetuhoiseksi. Poikien on kuitenkin selvittävä elämästä.

Elämä on kuin Eppu normaalin laulusta. Tämähän on varmasti kuultu ennenkin ja liiankin monta kertaa, mutta se miten kirjailija Antti Raivio, ohjaaja Marika Vapaavuori ja koko työryhmä ulosantaa tarinan, onkin ihan eri juttu.

Harvoin näkee näytelmää, missä ei ole yhtään heikkoa lenkkiä. Ei yhtä huonompaa näyttelijää, huonoa lavastusratkaisua, valoja tai väärää biisivalintaa. Tässä yksinkertaisesti toimii kaikki ihan täysin.

”En minä mattoa tarvitse. Mutta on hyvä olla jotain minkä päällä seisoa.”

”Pyydä anteeks, että oot munan näköinen.”

Kuvassa: Eemu Korpela, Mari Turunen, Jaakko Ohtonen. Kuvaaja: Harri Hinkka

Kuvassa: Eemu Korpela, Mari Turunen, Jaakko Ohtonen. Kuvaaja: Harri Hinkka

Näytelmä on tragikomedia

Paljon saa nauraa, mutta nauru takertuu kurkkuun nopeasti ja helposti vaihtuu myös kutittelemaan kyynelkanavia. Näytelmän kaksi junakohtausta saavat minut edelleenkin kylmilleväreille.

Vapaavuori on joko nero tai siunattu saadessaan toinen toisensa perään tehdä saatanan hyviä tekstejä lavalle, ja hän onnistuu ihan täydellisesti joka kerta. Nostan todellakin hattua. Minusta on tullut Vapaavuori-fani.

Mutta tämä on näyttelijöiden näytelmä. Jopa loppukiitoksissa oli havaittavissa tunnetiloja myös näyttelijöiden keskuudessa. Ryhmä toimii loistavasti. Kaikki ovat täysillä mukana ja suoriutuvat upeasti. Nuoret Jaakko Ohtonen ja tv:stä teatterilavalle hypännyt Eemu Korpela tulkitsevat lapsuutta vakuuttavasti ja liikuttavasti.

Mutta hienoimmat tulkinnat löytyvät kuitenkin kahden vanhan konkarin esityksistä. Elisa Piispanen pikkutyttö Henninä ja kirjailija Anu Kaislana on jokaista ilmettä myöten täydellisen uskottava ja kikatusta ja itkuntyrskähdyksiä aiheuttava.

Mutta Mari Turunen. Miksi tälle naiselle ei anneta tarpeeksi näitä vakavia rooleja? Kaikki me hänet olemme komediennena nähneet. Mutta käykääpä katsomassa tämä rooli. Hänen Pirjo äidissään on sellaista tuskaa ja raastavuutta, että katsomossa haukkoo henkeä.

Mieletön heittäytyminen. (myös konkreettisesti tässä näytelmässä)

Kuvassa: Heikki Hela, Mari Posti, Eemu Korpela ja Mari Turunen. Kuva: Harri Hinkka

Kuvassa: Heikki Hela, Mari Posti, Eemu Korpela ja Mari Turunen. Kuva: Harri Hinkka

”Sinäkin saatanan sossun sittiäinen.”

Näin voisi kriitikollekin sanoa. Mutta onneksi nyt ei tarvitse. Pidin tästä näytelmästä ihan valtavan paljon. Antaisin 10/10 tai 100% tai 6/5 mutta meillä on erilaiset arviointiasteikot. Joudun antamaan vain viisi tähteä viidestä.

Skavabölen pojat
Ensi-ilta: 4.9.2015
Draama
Kesto: 2 h 30 min (sisältää väliajan)
Frenckell-näyttämö
Lippujen hinnat: 34/32/24 €
Pisteet
  • Käsikirjoitus Antti Raivio
  • Ohjaus Marika Vapaavuori
5.0Arvio

Kommentoi

kommenttia