Avengers: Kostajat kokoon

c1-c4avengersassemble.indd

Leffojen myötä tehtailtua perussarjakuvaa.

Jenkeissä Avengers Assemble näki päivänvalonsa suurin piirtein samoihin aikoihin, kun ensimmäinen Avengers-leffakin. Ja sen huomaa tästäkin sarjan ensimmäisestä kahdeksasta numerosta, että leffaa, henkilöhahmoja ja jopa tulevia isoja pahiksia pedataan oikein olan takaa.

Sekä Bendis ja Bagley ovat kunnon vanhan ajan kanuukkeja Marvelin (ja muidenkin kustantajien) leivissä. Sekä tarina, että kuvitus ovat ihan ookoota peruskauraa. Hieman mautonta ja turhankin heppoista. Mutta kyllä uskoisin tämän ihan varsinkiin nuorempiin sarjakuvan ystäviin uppoavan.

Itse haen kuitenkin sarjakuvalta hieman syvempää tarinointia ja erikoisempaa piirrosjälkeä.

TARINAAN ON nostettu ekasta leffastakin tuttu, suorastaan tylsähkö kokoonpano. Kapteeni Amerikka, Thor, Hulk, Haukansilmä, Mustaleski ja Rautamies.

Toki Kostajien koko konkkaronkkaa taustalla vilautellaan, mutta kaikki muut, sekä entiset, että tulevat jäsenet hoitelevat tässä tarinassa vain statistin virkaa.

Ensimmäiset pari numeroa alkavat pelottavankin tylsästi ja turhankin ennakoivasti. Kostajat nimittäin saavat vastaansa koko Eläinradan. Eli rikollisjoukkion jolle on annettu supervoimat. Ensin hyökkää Härkä, sitten Vesimies jne.

ONNEKSI BENDIS kuitenkin tajuaa lopettaa moisen vetkuttelun ajoissa ja sitten päästäänkin kunnon rytinään.

Eläinrata nimittäin saa yliotteen Kostajista, ja heitä kaatuu kuin heinää.

Onneksi apuun rientää tuttu joukkio: Galaksin vartijat!

Sitten pistetäänkin kunnon menovaihdetta silmään ja jopa huumoriakin saadaan mukaan käsikirjoitukseen.

LOPULTA KÄY ilmi, että kaiken takana onkin yksi maailmankaikkeuden pirullisimmista vihulaisista, eli itse Thanos. Ja hän havittelee maapalloa.

Mutta riittääkö Kostajien ja Galaksin vartijoiden yhdistyminen Thanoksen kukistamiseen?

Lopulta koko tarina niputetaan ehkä hiemankin nopeasti, aivan kuin ei olisi oltu ihan varmoja, moniko osainen tämän lehden aloitustarinasta tulee.

Kivaa, mutta löysähköä lukemista. Plussaa Galaksin vartijoiden mukana olosta.

Avengers: Kostajat kokoon
Egmont kustannus
Pisteet
Tekijät:
  • Tarina: Brian Michael Bendis
  • Taide: Mark Bagley
  • Käännös: Antti Poussa
2.0Arvio

Kommentoi

kommenttia