T2 Trainspotting

 T2 Trainspotting

Mark Renton (Ewan McGregor) and Begbie (Robert Carlyle) in toilets at nightclub in TriStar Pictures’ T2 TRAINSPOTTING


Jatko-osa luottaa tuttuun konseptiin onnistuneesti ja tyylikkään nostalgisesti


Jos Trainspotting oli kaksikymmentä vuotta sitten aikansa kuvaus, voi jatko-osaa T2 pitää myös eräänlaisena kuvauksena siitä, mihin tuossa ajassa on päädytty.

Aikoinaan Trainspotting valloitti leffateattereissa niin kriitikot, kuin yleisönkin. Eikä suotta. Hyvät näyttelijät, rohkeaa kuvausta, rankka teksti ja yksi kaikkien aikojen ehkä parhaimmista soundtrackeistä. Kaikki tiesivät keitä on Renton, Sick Boy, Begbie ja Spud.

Onneksi tuosta konseptista ei ole lipsuttu yhtään mihinkään. Tismalleen samalla porukalla on syntynyt onnistunut jatko-osa. Sekä työryhmä, näyttelijät ja sitä mukaan myös tietenkin yleisökin on kasvanut mukana.
Mitä on tapahtunut kahden vuosikymmenen aikana.

Begbie (Robert Carlyle) on virunut koko ajan vankilassa, hautoen kostoa Rentonille (Ewan McGregor). Renton taas palaa Amsterdamin vuosien jälkeen kotikaupunkiinsa. Spud (Ewen Bremner) taistelee edelleen heroiiniriippuvuutensa kanssa, oikeastaan kaiken tärkeän menettämeenä. Sick Boy (Jonny Lee Miller) keikkailee tyttöystävänsä Veronikan (Anjela Nedyalkova) kanssa pieniä kiristyskeikkoja ja hoitaa perintöpubiaan.

Rentonin saapuminen kotinurkille sekoittaa koko entisen ystäväporukan pakan täysin sekaisin. Begbie ei ole tietoinen, että vanha kolmikko junailee uuden bisneksen aloitussuunnitelmia. Rahaa haalitaan kokoon pienillä rötöksillä.
Mutta kyllähän se hetki lopulta koittaa kun raivopään on kohdattava Renton henkilökohtaisesti.

Käsikirjoitus (alkuperäinen kirjoittaja Irvine Welsh ja kummatkin elokuvat käsikirjoitukseksi muokannut John Hodge) luottaa tuttuihin hahmoihin ja heidän persooniin. Toisaalta katsojalta myös odotetaan ensimmäisen osan näkemistä. T2 leffassa on enemmän huumoria, kuin Trainspottingissa. Se on toisaalta jatko-osan kannalta hyvä. Mutta draaman tuntuma on kuitenkin vahvasti pinnalla.

Ohjaaja Danny Boyle on tunnettu erikoisista kuvakulmista, näyttävästä leikkauksesta ja kamera-ajoilla kikkailusta. Tämä on nähty jo aiemminkin. Ensimmäisestä läpimurto elokuvasta Shallow Grave löytyy samantyylisiä otoksia. Samoin yhtäläisyyksiä voi bongata myös liian vähälle huomiolle jääneestä scifitrilleristä Sunshine, tai vaikka Oscar voittajasta Slummien miljonääri. Toisaalta kaikki näyttää tässä yhtä tutulta kuin ekassa leffassakin, mutta siksi se tuntuukin turvalliselta.

Neljän pääosan esittäjän lahjakkuus on parinkymmenen vuoden aikana vain kypsynyt hienosti ja naiskauneudesta, sekä hyvästä roolityöstä pisteet myös Nedyalkovalle.

Soundtrack on taattua kamaa jälleen kerran, ja samalla nostalgisen nerokkaasti kierrättää myös alkuperäisen musiikkia.

En pettynyt.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää