Viulunsoittaja katolla
Pisteet
3.5Arvio

Klassikko näyttää soi hienosti ja näyttää upealta


Lapsuusmuistot kihosivat mieleeni kun tätä näytelmää katselin. Muistot musiikkitunneilta. Laulukirja josta löytyy Rikas mies, jos oisin -kappale.  Olin jo ehtinyt unohtaa, että myös Nousee päivä, laskee päivä -kappaleen tutut sanat kuuluvat tähän musikaaliin. Tarina kaikessa klassisuudessaan ja naiviuudessaan on simppeli.

Juutalaisperheen isä (Ola Tuominen), vahvan vaimonsa (Petra Karjalainen) kanssa haluaisi vain viidelle tyttärelleen parasta. Ajankuvassa naimisiin pitäisi kaikki saattaa, ja rikastumistakin toivotaan, mutta ajat muuttuvat, eletään murrosta. Radikaalisuus ja tyttärien omat valinnat nostavat päätänsä.Taustalla juutalaisviha kurkistelee olkapään yli.

”Maailma muuttuu isä!”

TTT tekee tarkkaa työtä, tosin jälleen kerran, niinkuin täytyykin, suurta yleisöä kosiskellen. Viulunsoittaja katolla on klassikkoteos, ja sen haluavat kaikki nähdä. Se on oikein. Se on sitä niin kutsuttua sivistystä. Itse pidän kyseistä tekstiä aika vanhanaikaisena ja laimeana. Mutta…

Miika Muranen on näyttänyt luovan taiteellisuutensa jo useissa ohjauksissaan. Eikä tälläkään kertaa epäonnistuta. Pidän valtavasti Murasen tyylistä täyttää lavaa oikeilla ihmisillä, ei vain kulisseilla. Nytkin saamme nauttia kohtauksissa, jotka saattaisivat muuten olla tylsiä, ”taustakuvituksesta”. Eli lavalla tapahtuu koko ajan jotain. Katsojalla riittää seurattavaa. Upeaa laulua, vielä upempaa koreografiaa. Massiivinen tiimi liikkuu todella upeasti.

Pidin erityisesti puisesta lavastuksesta. Valomaailma toimii hienosti. Äänimaailma korppienhuuteluineen on ihanan upean ahdistava. Vaatteilla ei tässä esityksessä koreilla. Puvustus jäi jotenkin laimeaksi.

Muranen rakentaa kohtauksia, kuin omiksi pikku näytelmiksiin. Paljon upeita välinäytöksiä näytelmän sisällä. Tim Burtonmainen unikohtaus oli ehkä visuaalisuudessaan koko paketin parasta antia. Koreografiallisesti pullotanssi oli hypnoottinen ja loppukohtaus oli ehkä teatterielämyksellisesti upein, pysäyttävin ja surullisin, mitä olen koskaan nähnyt.

Silti välillä isoissa kohtauksissa pilkistää lievä yleisön kosiskelu, jopa ällöttävä disneymäisyys. Sen ymmärrän. Tämä myy, tätä tullaan katsomaan, Toijalan marttakerholle silmäkarkkia. Hyvä niin. Näin täytyy tehdä, että esitys myy.

Kriitikkona aina mietin kanssa kriitikkojani, että miksi ihmisten esiin nostaminen on kiellettyä ja tabu?  Kyllä minä aion nyt nostaa kaksi näyttelijää tästä teoksesta, koska he tekevät hemmetin hienoa työtä. Antti Lang sivuroolissaan ylioppilas Perchickinä on loistava. Tässä on jätkä josta varmasti kuulemme jatkossakin paljon. Ja sitten. Ola Tuominen. Paljon olen Tuomisen rooleja nähnyt. En ole niinkään ollut aina vakuuttunut. Mutta nyt hän on rooliensa roolissa. Täydellinen Jumalalle puhuva, rikkaudesta haaveileva Tevje. Tuominen tekee hersyvän hauskan, mutta silti rakastettavan traagisen hahmonsa täydellisesti. Ja olin jopa yllättynyt hänen laulutaidostaan.

Menkää hyvät ihmiset nauttimaan upeasta kokonaisuudesta. Antakaa aisteillenne valta. Unohtakaa tylsä tarina ja imekää itseenne näyttävä kokonaisuus.

Kommentoi

kommenttia