Ihmeperhe 2
Pisteet
3.0Arvio

Aikuisille suunnattu lastenelokuva yllättää katsojat


Uskomattomalta tuntuu se, että Ihmeperheen ensimmäinen elokuva julkaistiin jo neljätoista vuotta sitten. Itseni ainakin piti vuosiluku muutamaan otteeseen tarkistaa. Olisin helposti voinut väittää jotain viiden ja kahdeksan vuoden väliltä. Mutta näin se aika vaan menee. Samalla menevät myös elokuvien käsikirjoitukset erilaiseen suuntaan. 

Muistikuvissani Ihmeperhe oli perinteinen pääosin lapsille suunnattu leffa hienoine erikykyisine superhahmoineen. Tämä ei ole. Se on lastenelokuvaksi naamioitu aikuisten elokuva, jonka seurassa perheen pienimmät jopa tylsistyvät.

Ihmeperheen arkea koettelee uusi laki, joka estää erilaisten supervoimien käytön – miten mieleeni tulevatkaan Marvelin Civil War tarinat? Perheen äiti Elli Vaara aka Neiti Rajaton pääsee kuitenkin uuteen kokeelliseen ohjelmaan mukaan, jota vetävät sisarukset Voitto ja Eveliina Taival. Ohjelma mahdollistaa täysin uuden teknologian käytön ja sen, että tukiverkko tietää koko ajan mitä tapahtuu. Näin Elli pääsee jatkamaan supersankaritoimintaansa.

Sitä vastoin kun perheen isä Ilu Vaara/Herra Ihme joutuu luopumaan supersankariudestaan ja ottamaan kontolleen vastuun perheestä ja lapsista supervoimineen. Murrosikäinen tyttö aiheuttaa omia harmejaan hormonimyrskyissään, pikkuveli taas haluaa omaa huomiotaan ja vaippaikäiselle kolmannelle muksulle on puhkeamassa omia supervoimia jotka täytyisi pitää kurissa.

Samalla salaperäinen pahis aiheuttaa koko kaupungille pään vaivaa, pitää Ellin supersankari touhuissaan ja Ilun yhä tiiviimmin lapsia hoitamassa. Kuka kaiken takana on ja miksi?

Tarinahan voisi käsikirjoitukseltaan hyvinkin olla plus 30 vuotiaille suunnattua draamaa, ja niinhän se onkin, mutta kun kyseessä kuitenkin on animaatio, jota luulisi lapsille suunatuksi.

Yleensä hyvän piirretyn/animaation tunnistaa siitä, että sekä aikuiset, että lapset nauttivat. Nauravat ehkä erilaisille jutuille, mutta kummatkin viihtyvät leffateatterin pimeydessä.

Väittäisin, että tämän, melkein kaksituntisen leffan aikana käy toisin. Aikuinen tajuaa leffan syvällisen puolen ja alkaa pohtia oman elämänsä jakautumista ruuhkavuosien keskellä, kun taas lapsi varmasti nauttii muutamista vauhdikkaista kohtauksista, nauraa perheen pienimmän oudoille, puhkeamassa oleville kyvyille, mutta tylsistyy kuitenkin animaatioaikuisten jahkatessa arkeaan.

Hienolta leffa näyttää, musiikki on laadukasta, ja jälleen kerran suomalainen ääninäytteleminen on laadukasta. Painotus sanalla ääninäyttelemine, ei dubbaus, koska tämä on tehty taaskin niin laadukkaasti. Mutta kyllä tämä aikuisten elokuva on, toisin kuin ensimmäinen.

Kommentoi

kommenttia