Pässi
Pisteet
4.0Arvio

Tampereen Työväen Teatterin monimuotoinen näytelmä peilaa ihmisten syvimpiä ominaisuuksia


Sirkku Peltola on ahkeroinut viime vuosina. Tämän, jo kolmannenkymmenensä näytelmä tekstin hän kirjoitti muiden projektijensa ohessa. Aina kun Peltolan näytelmiä menee katsomaan, ei voi kuin jännityksellä odottaa, minkälaisen maailman hän meille milloinkin luo. Tälläkin kertaa odotus palkitaan, ja saamme nähdä valloittavan ja hauskan, toki myös hieman traagisen tarinan meistä ihmisistä. Harmikseni en päässyt tätä ensi-iltaan katsomaan, mutta parempi myöhään, kun ei ollenkaan.

Pässin henkilöhahmogalleria on mainio. On vanhempi nainen Hellä (Tuire Salenius), joka on innostunut Pokemon Go:n pelaamisesta ja suojelee lampolassa piileskelevää pakolaista Damiria (Auvo Vihro), joka taas saa lämpöä ja turvaa pässistä (jota Auvo Vihro myös esittää). Hellä ei päästä ketään muita lampolan lähelle, vedoten pässiinsä, ja hänen tuttuihin käsiinsä sitä ruokkimassa.

Vuotavassa talossa majailee myös Anita (Miia Selin), käsittääkseni Hellän tytär, joka on viimeisillään raskaana yhden huumaavan illan tuloksena Damirin kanssa. 

Paikalle osuu myös kaksi hanslankaria, jotka pyörittävät jos jonkinlaista bisnestä. Leksa (Aimo Räsänen) ja Hebu (Tommi Raitolehto). Hebu taistelee, että saisi nähdä tytärtään Tinjaa (myös Auvo Vihro) edes silloin tällöin liiton kariuduttua, mutta ajoitus ja onni eivät aina ole puolella, iskä ei pääse sovitusti paikalle ja Tinja joutuu odottamaan kerrostalo yksiön oven takana isäänsä saapuvaksi. Toisella puoliajalla näemme myös Samuli Mujeen esittämän eläinlääkäri hahmon, joka on tullut hoitamaan Jokke-pässiä, mutta joutuukin auttamaan loukkaantunutta ihmistä. 

Aikamoinen hahmogalleria ja kytkökset suuntaan sun toiseen, ovat taas Peltolan kynästä lähteneet.

Leksan ja Hebun pitäisi päästä korjaamaan vuotavaa kattoa, mutta eihän se onnistu, kun aina vain sataa. Yllättäen he kuitenkin joutuvat mukaan synnytykseen ja sitä mukaa sylikummeiksi. Monta muutakin tarinaa näytelmä sisältää, mutta en halua kaikkea paljastaa. 

Näytelmän tekstin voi ymmärtää niin monella tavalla, ja siinä on mahdollisuus tulkita asiat niin moneen suuntaan, että en edes lähde sen syvällisemmin arvioimaan kaksinaismerkityksiä. Menkää ja tehkää omat tulkintanne meistä ihmisistä ja pässistä.

Teksti on hieno, se naurattaa ja se saa liikuttumaan. Niin paljon osuvia oivalluksia meistä kaikista, sekä nykypäivästä. Ja Peltola saa oman tekstinsä ohjattua hienosti Eino Salmelaisen näyttämölle, joka on juuri oikea paikka tälle näytelmälle.

Lavastus on kauniin karu, valot ja äänet komppaavat upeasti lavalta välittyvää, pääosin toivotonta fiilistä. 

Mutta näytelmässä on parasta se, miten Peltola on saanut rooleihinsa juuri täydellisen oikeat näyttelijät. Salenius on juuri niin mahtava roolissaan toisaalta Pokemon Go:hun hurahtaneena lapsenmielisenä innostuneena, ja toisaalta lampolaansa ärhäkästi suojaavana vanhana naisena. Selin tekee jälleen kerran selkeän ja tunnistettavan henkilöhahmon Anitasta omalla upealla tyylillään. Kolmessa roolissaan Vihro pääsee leikittelemään eri persoonillaan, ja tekee sen taidokkaasti ja uskottavasti.

Raitolehdon selkävammainen Puuha-Pete on valitettavan todenmukainen hahmo, joka taistelee elantonsa ja tyttärensä tapaamisoikeuden puolesta. En ihan heti keksi tämän roolin suorittajaksi ketään muuta kuin Raitolehdon.

Kaikki tietävät, että Aimo Räsänen osaa halutessaan olla pienillä eleillään ja äänenpainotuksillaan näyttämön pelle. Sitä hän on nytkin, mutta tekee kaiken hauskuuden silti kauniin pienesti, lähtemättä liioittelemaan. Tälläkin kertaa siihen melkein riittää pelkkä hanskojen roikotus. Kerrassaan ihailtavaa näyttelijäntyötä.

Harmittaa, että karismaattisella Mujeella on niin pieni rooli ja lava-aikaa vähän. Kyllähän häntä mielellään katselee ja kuuntelee. Mutta onneksi hän jälleen kerran loihtii pienestä roolistaankin sopivaa herkkyyttä ja hauskuuttakin.

Eli kaikenkaikkiaan tämä on hienosti roolitetun ja hyvän käsikirjoituksen juhlaa. Salakavalasti hyökkäävät tekstilliset hauskuudet saivat nauramaan aidosti, vaikka vire onkin tarkoituksellisen synkästi Suomalaisittan mollivoittoinen.

Kiinnostava ja sopivan kepeähkö, makusteltava teos. 

Kommentoi

kommenttia