Maija Poppasen paluu
Pisteet
2.5Arvio

Topakka lastenvahti oikaisee taas asiat kohdalleen


Kyllähän tätä yli viisikymmentä vuotta sai odottaa, kun Maija Poppanen taas astuu, anteeksi laskeutuu taivaalta, auttamaan pulassa olevaa perhettä. Kirjojahan on useampikin kappale, joten saa nähdä, tehtaillaanko näitä vielä lisää?

Ensimmäisen Maija Poppanen (1964) elokuvan lapset Mikko (Ben Whishaw) ja Anna (Emily Mortimer) ovat kasvaneet isoiksi. Mikon vaimo on juuri vuosi sitten kuollut ja arjen pyörittäminen kolmen lapsen kanssa on haastavaa, vaikka apuna pyöriikin Anna sisko ja höpsähtänyt taloudenhoitaja (Julie Walters). Eletään suuren laman aikaa Lontoossa. Talokin on menossa alta, ellei tärkeä asiakirja löydy ajoissa. Kaiken tämän keskelle, juuri parahiksi apuun rientäen laskeutuu leijaan tarttunut Maija Poppanen (Emily Blunt) ja alkaa järjestelmällisesti laittaa asioita kuntoon. 

Lapset kokevat hienoja ja hauskoja seikkailuja katulamppumiesten kanssa johtajanaan Jack (Lin-Manuel Miranda). Ja piipahdamme myös Maija Poppasen kaukaisen serkun Topsyn (b) nurinkurisessa kodissa sekä monta muuta jännittävää tapahtumaa.

Elokuva on tehty alkuperäisen leffan henkeen hyvässä ja pahassa. Hyvää siinä on upea ja värikäs maailma, sekä puvustus. Hienot laulut ja erittäin hyvät näyttelijävalinnat. Huonoa taas toisaalta hitaasti etenevä juoni ja liiankin pitkät laulu- ja tanssikohtaukset.

Väitän, että nykyajan lapsi tympiintyy leffasalin pimeydessä, kun taas meille aikuisille tämä on juurikin sellainen ihana nostalgiaryöppy. Eli pakollista nähtävää niille, jotka ensimmäistä elokuvaa palvovat.

Näyttelijäsuoritukset ja valinnat ovat nappiosumia. Blunt Poppasena on juurikin niin topakka, jopa ärsyttävyyteen asti, kuin pitääkin. Whishaw on tehnyt tasaisen hyviä rooleja, eikä hän petä tällä kertaa Mikonkaan roolissa. Jackin roolissa enemmänkin musiikkialalta tunnettu Miranda on täydellinen roolissaan. Komeana ja hymyilevänä sekä erittäin hyvän laulutaidon omaava. Parhaasta sivuroolista vastaa Streepin esittämä Topsy serkku, hänelle on annettu myös leffan paras ja menevin biisi.

Pienessä roolissa ilmapallonaisena vilahtava Angela Lansbury on jo niin vanha, että pienimmät lapset varmasti pelästyvät hänen ulkonäköään. Sama käy myös cameon tekevän Dick van Dyken kanssa. 

Itse näin tästä 2D-version, mutta väittäisin, että 3D voi olla kiva ja värikäs kokemus. 

Itse en niinkään mikään Poppas-fani ole, siksi ei pisteitäkään tämän enempää heru. Karkkimaista ja kivaa, samalla kuitenkin puuduttavan pitkä ja tylsä. 

Kommentoi

kommenttia