Ad Astra

DF_00642FD.psd

3/5

Aikuiseen makuun toteutettu scifileffa käsittelee isän ja pojan suhdetta


Heti alkuun on pakko sanoa, että Brad Pitt on kehittynyt hyvin paljon sitten läpimurto esiintymisensä jälkeen elokuvassa Thelma ja Louise (1991). Ja nyt 55-vuotiaana hän tekee ehkä parhaita roolejansa koskaan. Muuten mielestäni huonossa Tarantinon uusimmassa hän oli kuumempi ja varmempi kuin koskaan, ja nyt heti perään ensi-iltansa saaneessa Ad Astrassa hän uskaltautuu kameran lähikuvaan kasvoistaan silmäpusseineen ja harmaine parransänkineen, ja tekee älyttömän taitavan roolisuorituksen. Harmi, että elokuva ei ole ihan viiden tähden arvoinen, mutta Pittin suoritus kaikkenensa on. 

KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA sitten isänsä avaruudentutkimusmatkailuun menettänyt poika (Brad Pitt) on itsekin kovaksi ja tunteettomaksi kypsynyt astronautti joka saa kuulla, että isänsä (Tommy Lee Jones) onkin ehkä elossa jossain Jupiterin tietämillä tutkimusaluksessa. Sieltä suunnalta maahan lähetetään outoja impulsseja, jotka saavat sähkölaitteet sekaisin. Ja koko maailma, ellei linnunrata on vaarassa. Sitähän tietenkin lähetetään poika, nyt jo aikuinen mies lähettämään isälleen viesti, ja myös tutkimaan asiaa. 

Matka käy ensin kuuhun, jossa ei kansalliset ”kuumerirosvot” aiheuttavat vaikeuksia. Sen jälkeen matkataan Mars planeetalle, lähettämään isukille viestiä. Matkalla käväistään biologisella tiedetutkimussateliitilla selvittämässä hätäsignaalia. Marsissakaan kaikki ei ole niin puhtoista, kuin luulisi. Lopulta poika pääsee lähelle isänsä luultua olinpaikkaa. 

Tarina voi kuulostaa railakkaalta ja vauhdikkaalta scifijännäriltä tyyliin Total Recall, mutta tämä ei ole mitään Star Trekiä. Enemmänkin tarina pojan katkeruudesta isän hylkäämisen jälkeen, ja siitä seuranneesta kovettumisestä niin työyhteisössä, kuin rakkauselämässäkin.

MIELEEN TULEE monia avaruuselokuvia. Gravitysta lainataan monia avaruuskävely-, pyörimis-, ja poukkoilukohtauksia. Välillä ollaan jopa hieman teinimäisissä Patrik Mooren avaruuskadetti Scott Saundersin nuortenscifikirjaseikkailuissa, ja loppu puolella mieleen tulee lähetyttäessä Jupiterin tutkimuslaitosta mieleen Walt Disneyn omaperäinen näytelty klassikko Musta aukko (1979). Odottaako aluksella hullu tiedemies, joka ajaa vain omia hulluja aikomuksiaaan eteenpäin?

Brad Pitt on loistava. Harmittaa, että leffassa piipahtaa paljon hienoja näyttelijöitä tekemässä piipahduksen: Ruth Negga, Natasha Lyonne ja unohtamatta huikeaa Donald Sutherlandia. Enemmänkin olis esimerkiksi juuri heitä voinut katsoa. Mutta tämä on Brad Pittin elokuva. 

Juoni ei ihan kanna koko elokuvaa, eikä katsojan mielenkiintokaan isä poika suhteeseen. Välillä tapahtumat ovat korviakuumottavan epäaitoja, mutta sehän kuuluu avaruusleffoihin. Soundtrackista suuri kiitos. Se on todella monipuolinen ja toimiva. Hyvää viihdettä aikuisemmalle katsojalle pariksi tunniksi.

Kommentoi

kommenttia

Arvio

Arvio
3 / 5
3

Summary

Arvio

3
SUPERB!

1 Reviews

0
(0)
1 Votes

Write a Review

Lue lisää